Isän ajatuksia

Runoilija Nikke von Nakkerton

Kun sain tietää, että lapseni on kehitysvammainen, maailma hetkeksi pysähtyi. Ei siksi, että olisin kokenut häpeää tai pettymystä, vaan siksi, että tiesin elämämme muuttuvan. Alussa mielessä pyöri monenlaisia ajatuksia: miksi juuri meille, kuinka meidän arkemme muovautuu ja mihin kaikkeen meitä vielä koetellaan. Ympärillä oli katseita, joissa oli sääliä enemmän kuin ymmärrystä. Jotkut tutut lakkasivat käymästä, heidän sanoissaan kajahti myötätunto, mutta askeleet veivät muualle, ei meille. 

Onneksi löysimme vertaistukiryhmän, paikallisesta Tuki Yhdistyksestä, jossa oli muita vanhempia, jotka kävivät läpi samoja ajatuksia, samoja kamppailuja ja samoja iloja. Siellä meidät ymmärrettiin heti ensimetreiltä, eikä kukaan katsonut säälien tai kyseenalaistaen. Vertaistuki antoi voimaa, sieltä myös löysimme parhaimmat ystävät. 

Elämä ei ole aina helppoa, väliin väsymys painaa. "Joskus tuntuu raskaalta elo tää, kyllä sitä taasen jaksaa kun miettii kenen eteen töitä teen mää." Tukiyhdistykset tekevät erittäin arvokasta työtä, edistävät kehitysvammaisten oikeuksia ja tarjoavat tietoa sekä vertaistukea. Kesäkisoissa näkee ilon, joka loistaa jokaisen osallistujan kasvoilta, ja mitallit kaulassa juhlitaan, kun suurimmat voitot on saavutettu. Ja vaikka hän tulee viimeisenä maaliin, koko yleisö hurraa! "Minä voitin!" hän huusi ja nosti kätensä pystyyn. Ja niin hän todella voitti – ei toisia, vaan itsensä. 

Haluan nostaa hattua kaikille, jotka tekevät tämän mahdolliseksi. Ja jos kysyt, tekisinkö mitään toisin, jos voisin valita uudelleen? Totta kai tekisin, mutta en tiedä mitä. 


 
oletus
Kategoria: 
 

Kommentit

Syvältä koskettava tarina, josta jokaisen on hyvä ottaa oppia.

Sivut

 

Käyttäjän kaikki runot

Runoilija Runon nimi LuontipäiväLajittele nousevasti Kommentteja Kategoria
Nikke von Nakkerton Isi 65 vuotta 12.1.2021 2 Runo
Nikke von Nakkerton Suihkusaippua 26.12.2020 1 Runo
Nikke von Nakkerton Aava Elisabeth 14.12.2020 2 Runo
Nikke von Nakkerton Maaliskuun tyttö 18.1.2020 1 Runo
Nikke von Nakkerton Pitikin sattua 18.7.2019 2 Runo
Nikke von Nakkerton 4.2.2019 Ritulle 6.2.2019 4 Runo
Nikke von Nakkerton Rakkauskipuja 24.11.2018 4 Runo
Nikke von Nakkerton Onneksi ei leka 6.11.2018 2 Runo
Nikke von Nakkerton Nappisilmät 19.4.2017 1 Runo
Nikke von Nakkerton Annikalle 27.3.2017 3.4.2017 2 Runo
Nikke von Nakkerton Aamu alkaa aalla 5.2.2016 3 Runo
Nikke von Nakkerton Hali 31.1.2016 4 Runo
Nikke von Nakkerton Nauruun vaiheet 22.1.2016 4 Runo
Nikke von Nakkerton Sandralle 20.1.2016 2 Tarina
Nikke von Nakkerton Musti ja Lörtsy 20.1.2016 3 Tarina
Nikke von Nakkerton Veikon Onni 20.1.2016 2 Tarina
Nikke von Nakkerton Etupenkin Unelma 20.1.2016 4 Runo
Nikke von Nakkerton Yhden illanko perhonen 19.1.2016 3 Runo
Nikke von Nakkerton Niin raukea rakkaani on 15.1.2016 1 Runo
Nikke von Nakkerton Kirje sinkulle 5.3.2009 4 Runo
Nikke von Nakkerton Symppis 19.10.2005 10 Runo
Nikke von Nakkerton Syötävän hyvät 28.2.2005 4 Runo
Nikke von Nakkerton Ukkokiekuu 8.1.2005 4 Tarina
Nikke von Nakkerton Mukkelis Makkeliskylä 20.12.2004 1 Tarina
Nikke von Nakkerton Pitikin sattua 29.9.2004 2 Runo
Nikke von Nakkerton Hiippari 17.9.2004 2 Runo
Nikke von Nakkerton Suojelusenkeli 7.9.2004 5 Runo
Nikke von Nakkerton Avaruus-Seksi 18.8.2004 7 Runo
Nikke von Nakkerton Yhdet vielä ja sitten lasku 29.6.2004 3 Tarina
Nikke von Nakkerton Saunavieras 26.5.2004 5 Runo
Nikke von Nakkerton Huh huh 4.2.2004 2 Runo
Nikke von Nakkerton Bella 11.8.2003 2 Runo

Sivut