”Quod me nutrit…”

taidokkaasti kuvaat suuria asioita elämästä ja maailmasta. maailma ei ymmärrä mikä on hulluutta tai särkyvää maailmalle, elämälle ja ihmiselle, "osaksi minua muuttuvaa/
kyynelkanaviin siirtyvää"
näin tulkitsen runosi, joka vaatii usean lukukerran.

Elämän aineksia/ravintoa löydän runostasi, jota en ryhdy tässä sen enempää analysoimaan.

Syvällisen Puhuva/Puhutteleva.

Pidin.

Runossa on hieno, toimiva toisto "ainutlaatuisia - siksi samanlaisia" sekä puhutteleva rinnastus: "silmiin päälläni, näkeviin, itkeviin" ja "silmiin päässäni, näkeviin, itkeviin". Rinnastus on myös siirtymä, koska edellinen johtaa jälkimmäiseen. Erityisesti pidän myös kohdasta "kielen päällä vettä / janon ylläpitävää" joka on paradoksaalinen, monitulkintainen. Itse ajattelen että on tämän maailman haljenneiden kaivojen vettä, upottavaa syntiliejua, joka vain hetkeksi sammuttaa pinnallisen halun, jättäen jälkeensä tympeän olon. Lisäksi on Jumalan luoman luonnon vettä, jota kohtaamme mm. kasteena ja sateena ja joka vastaa kauneuden tarpeeseen, raviten sieluamme, mutta ei sekään yllä tyydyttämään syvintä kaipausta ja tarvetta, yhteydentarvetta Jumalaan. Lopuksi on Kristus = elävän veden lähde. Hän sammuttaa syvimmän janomme, tyydyttää tarpeen kokea sovitus ja pelastus, mutta samalla pitää janoa voimassa positiivisena elämännälkänä: pelastettu haluaa kasvaa Hänen tuntemisessaan ja lähimmäisyydessä, oman itsen ja maailman oivaltamisessa, sitoutumisessa jumalallisiin periaatteisiin, jotka on löytänyt. Kristitty on ihminen jonka jano on tyydytetty ja joka siksi yhä syvemmin janoaa Hänen parantavassa ja vapauttavassa läsnäolossaan. Runo on luonnon kiertokulkua mukailevaa hengellistä symboliikkaa.

Yhtä hyvin kuin löytää runosta veden ikuisen kiertokulun, löytää myös kuvan siitä, että vaikka olemme yksilöitä tarvitsemme yhteisöllisyyttä (ja juuri siksi ) samanlaisine tarpeinemme. Erityisesti ihastutti rinnastukset putoaviin lumikiteisiin, kuva toiveista, odotuksista, rukouksista, pyynnöistä ja tahdosta. Myös silmät näkevinä, jotka symboleina luovat kaikkeudellisuuden tuntua. Jotenkin runo tuntuu myös haastavan erilaisuuden hyväksymiseen toisissa, eli toisen ihmisen todelliseen ymmärtämiseen, koska lopultakin olemme kuitenkin samanlaisia. Uudelleen luettavan hyvä runo.

Sinulla on ihana kirjoitustyyli.~ Tekstisi ovat niitä, missä pitää ajatella, että saa niistä kaiken irti.. mutta silti löytää jokaisella lukukerralla jotakin uutta. Tässä kyseenomaisessa runossa on ihanan herkkä ja särkyvä tunnelma. Tunnelma on taidokkaasti rakennettu ja siihen pääsee helposti sisään. Aivan ihana.~

Minunkin mielestäni hyvin syvällinen ja puhutteleva, kuinka pieniä ja silti niin suuria asioita !