Kevät tuo aina sinut

Sadussa me tanssimme

kristallikruunujen alla naamiaisten valssia,

jota olisi tanssittu häissämme, sen

oudon lohduton sointi

sopii kaikkiin menetettyihin yhteisiin vuosiin,

mutta vieläkään en osaa oikein lukea

katsettasi, sanojasi,

mitkä kaikki

ovat vuosien, koko elämän naamion takana

Sinun täytyi tietää, kuinka toivottoman

ainutkertaisesti ja peruuttamatta

olin sinuun rakastunut, vaikka varoin

viimeiseen asti sitä sinulle sanomasta

ei sen sanomisella enää

olisi merkitystä, mutta silti

haluan ajatella, että jotain tästä rakkaudesta

jää tähtien tuikkeeseen, tuulen kuiskaukseen

puiden latvoissa, pohjoisen taivaan

puhtaaseen sineen,

kun ovi lopulta ja viimeisen kerran

suljetaan