VARO!!! Huusi pikkuinen poika sinipunaisessa ruutupaidassaan.
VARO!!! TAKANASI!!! Hän huusi hädissään.
Mutta mitäpä minä olisin osannut varoa, takaa selkäni.
Jokaisella silmänräpäytyksellä lähemmäs hivuttautui.
Kunnes viimein kosketti mua.
Tuo kummitus, vanha herra arvokas.
Aiemmin kenraalina, Saksan sotilas.
Vaan eipä tuo kosketus ollut tavallinen, ei
Kumman tapahtumaketjun se alulle sai
Vanhan kirouksen tähden, niin, juuri siksi
Muutti hän kaikki kosketuksellaan donitsiksi
Siinä minä makasin, avuttomana maassa, leivonnaisena
En päässyt ylös, en huutaa apua, en tehdä mitään
Tuo pieni poika nähnyt oli kaiken alusta asti
Ja mut mukaansa nappas, kantoi kotiin asti
Mietti pienessä päässään, mitä mahtoi tapahtua
Pikkuhiljaa alkoi leivoshahmoon ihastua
Yritti jutella, keskustella, laulaa, runoilla hälle
Muttei vastakaikua saanut, jäi tuulelle mietteliäälle.
Ihastus syveni rakkaudeksi, ja viimein tuo poika keksi
Jospa hieman rakastani puraisen, saan tuntea aidon rakkauden.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
