rattler

Varpaat uppoavat märkään rantahiekkaan helposti, viileä vesi huuhtelee nilkkoja aina noustessaan. Taivas on pilvistä harmaa ja ilmassa tuoksuu sade. Aallot lyövät taas varpaitani, värähdän vilusta. Talvi alkaa lähestyä. Käännän katseeni sinuun, istut vähän matkan päästä minussa märällä nurmikolla lukemassa, niin kuin aina. Et näytä välittävän kastuvista housuistasi, etkä siitä että ilma on kylmennyt. Et huomioi mitenkään ympärilläsi olevaa maailmaa, enää et edes pelästy lokkien kiljahduksia. Siihen minä rakastuin sinussa, siihen kuinka uppoudut omaan maailmaasi ja minä voin vain tarkkailla sinua. Silloin pisamien peittämä nenäsi nyrpistyy suloisesti ja vaaleat kulmakarvasi painuvat lähemmäs toisiaan. Olen oppinut vuosin ystävyyden jälkeen jokaisen piirteesi, eleesi ja ajatuksesi niin tarkasti, että kuulen siitä miten hengität, miten voit. Poimin viileästä maasta litteän kiven ja viskaan sen mereen. Se lentää vettä pitkin muodostaen kymmenen rengasta sen pintaan matkallaan, sitten upoten kohti jäistä pohjaa. Kuinkakohan kauan minä olenkaan elänyt rakastuen sinuun? En minä voisi sanoa rakastavani sinua, vaikka rakastankin; kuin ystävää mutta tämä tunne on jotain muutakin. Kaikkihan voivat rakastaa isäänsä, äitiänsä ja ystäviään, mutta rakastuminen on erilaista. Kun rakastut, näkyy aurinko pilvienkin läpi sen ihmisen silmistä ja saa sinut hymyilemään märissä kengissäkin. Tuijoten aaltoja vielä hetken hymyillen, kunnes varpaitani alkaa paleltaa liikaa. Käännyn ympäri ja kävelen luoksesi. Et edes nosta katsettasi kun romahdan viereesi. Tuuli puhaltaa vaaleat hiuksesi silmillesi ja minä sipaisen ne korvasi taakse. Hätkähdät todellisuuteen ja nostat kirkkaan siniset silmäsi kohtaamaan minun vihreän katseeni.
”Hei”, sinä sanoit ja suljet kirjasi. Otan sen käteeni ja sivelen siihen kultaisella painettua nimeä.
”Taasko sinä luet tätä samaa kirjaa?”, minä naurahdan ja lasken kirjan väliimme. Nyökkäät.
”Etkö sinä ole koskaan lukenut sellaista kirjaa, jonka voisit lukea aina vain uudestaan, ilman että ikinä kyllästyt siihen vaikka muistat jokaikisen lauseen?”
Miten minä rakastunkaan ääneesi, joka kerta kun kuulen sen muodostavan sanoja, olivat ne mitä tahansa. Se on pehmeä, täynnä lämpöä ja niin tuttu minun korvilleni. Kunpa voisit joka ilta puhua minut uneen, lausua loruja ja kertoa tarinoita kunnes nukahdan sellaiseen uneen jossa ei ole yhtäkään maanantaiaamua. Muistan kuinka joskus kerroin sinulle ajatuksestani, kun heinäkuusa luit lempirunojasi riippukeinussa minun vierelläni ja sinä vain nauroit iloisesti vaikka minä olin aivan tosissani. Sinä yskähdät ja minä tajuan tuijottavani epäkohteliaasti.
”En lue kirjoja”, hymyilen.
”Onneksi siis olen täällä lukemassa sinulle”, sinä vastaat hymyyni ja olet niin kaunis, että minä haluaisin taas kerran silittää pehmeitä hiuksiasi. Sen sijaan työnnän varpaani ensin sukkiin, sitten kenkiini. Sinullekkin alkaa olla kylmä. Hierot sormiasi yhteen ja puhaltelet niihin.
”Anna kun minä”, ja niin minä hetken mielijohteesta, tai sitten tarkasti suunniteltuna en oikein osaa sanoa, otan kätesi omiini ja suukotan jokaista sormeasi hellästi. Sormenpääsi ovat kohmeessa ja minun rohtuneet huuleni luultavasti raapivat sinun herkkää ihoasi mutta toivon että saat lämpöäsi takaisin. Sinä katsot minua hypnotisoituneena, en irroita katsettani sinun silmistäsi vaikka pelkään että kohta sinä rikot ihokontaktimme. Et kumminkaan vetäydy pois, oletan sen olevan merkki siitä että ymmärrät tarkoitukseni. Kun olen päässyt vasemman käden pikkurilliin, vapautan kätesi.
”Onko vielä kylmä?”, kysyn ääni hieman värähtäen. Poskesi ovat alkaneet punoittaa.
”Ei, kyllä kaikki on ihan hyvin nyt”, sanot, otat kirjasi ja nouset ylös. Minä kompuroin myös pystyyn, nolostuneena tunteeni ilmaisseesta eleestä ja surullisena sinun vastauksestasi. Vaikka en oikeastaan tiedä mitä olisin halunnut kuulla. Lokki huutaa taas jossain kaukaisuudessa ja sadepisaroita tipahtelee päälleni. Katselet minua hieman ylöspäin, olenhan melkein päätä pidempi.
”Kaikki on hyvin nyt”, sanot hymyillen. Minä kurtistani kulmiani ja sinä otat kädestäni kiinni.
Astut askeleen lähemmäs minua, nouset varpaillesi ja painat kevyesti huulesi suupieleeni.
Samassa alkoi sataa kunnolla ja sinä juoksit minun kanssani liian suurissa kumisaappaissasi meille lukemaan lempikirjaasi.