niitty

Istun terassilla
keskellä heinäkuun.
Edessä järvi hiljainen,
näen taivaalla kuun.

Metsä tumma on,
ihan mustana
järven takana kaareutuu.
Valoja lähellä loistaa,
ei katujen lamppuja,
vaan rannan aution.

Kuule en ääntäkään.
Tämä hiljaisuus on aivan
sama kuin tyhjyys sydämen.
Minne muut ovat menneet;
taa kaislikon paenneet
kalat, sammakot, ihmiset.

Joku kuitenkin elävä ympärilläni on.
Se on siili, piikit pystyssä
kuten minullakin on.
Hiljaisuus saa piikkimme laskemaan.
Mikään ei meitä enää uhkaa.