Poljit mut maahan,
katsoit kun itken,
suolaisia,
kirkkaita,
mutta silti täynnä tuskaa olevia kyyneliä.
Ehkä ajattelit,
että autanko,
tuota säälittävää otusta,
jonka silmät on täynnä vihaa,
kädet valmiina lyömään,
jalat valmiina potkimaan,
suu valmiina huutamaan
ja sydän valmiina murenemaan.
Ehkä ajattelit,
että ei tuo tarvitse apua,
tuo on liian heikko,
liian kontrolloiva,
liian outo
ja liian sairas.
Mutta kuitenkin katsoit mua silmiin,
näin niissä pilkahduksen välittämisestä.
Kävelit pois,
jätit mut yksin.
Selite:
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
