Yhä uudelleen ja uudelleen,
ne kyyneleet kastelevat silmäni,
kun matkustan ajassa taaksepäin hetkeen,
jolloin sain olla vielä kanssasi.
Tämä sama päivä,
vuosi toisensa jälkeen,
tahtoo aina satuttaa.
Se avaa kaikki vanhat haavat,
tekee minusta kerrankin,
haavoittuneen.
Vieläkään ei tahdo uskoa,
sinun pois luotamme lentäneen,
jälkeesi jättäneen vain surua.
Päätäni vaivaavat kysymykset
nousevat jälleen kerran pintaan.
Mitä jos olisinkin valinnut toisin?
Olisitko sinä silloin yhä vierelläni?
Tiedän ettei murehtimien auta,
tai itsensä syyttäminen,
sinun on kuitenkin hyvä olla.
Parempi kuin täällä.
Tyhjä paikka sydämessäni,
se ei ikinä mene umpeen.
Jätit minuun pysyvät haavat,
mutta samalla annoit minulle mahdollisuuden
vapauttaa itseni niistä ikuisista kahleista.
Päästit minut vapaaksi,
annoit mahdollisuuden elää.
En osaa syyttää sinua päätöksestäsi,
tahtoisin vain olla luonasi.
Nähdä sinut edes kerran vielä,
sanoa sinulle ne lukemattomat lauseet,
jotka jäivät ikuisesti sanattomiksi..
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
