Elämäni

Muistan sen kuin eilisen.Lapsen huuto kaikui kerrostalon rappusissa.Taas isä tuli kännissä kotiin ja hakkaa äitiä.
Kukaan ei kuule lapsen tuskaa,tai ehkä sittenkin.Sireenit kaikuvat jostain kaukaa,tuleeko ne taas meille?
Tulee ne ja huomenna taas häpeä isän takia.
Vaikka talon asukkaat pitävätkin isää niin mukavana kun se auttaa aina naapurin rouvia talonmies hommissa.Niin äidin vikahan se on heidän mielestään kun ei osaa pitää ukkoaan hyvänä.
Taas jonkin aikaa elämä kulkee omaa rataansa ja kaikki on hyvin,kunnes taas pamahtaa.Minkä takia juuri meidän isä on tuollainen kysyy lapsen mieli.Miksi meidän isä ei ole tuo naapurin mukava mies joka leikkii puistossa lastensa kanssa.Vai onko hänkin vain mukava naapurien silmissä?
Taas yksi yö jolloin sireenit ajat meidän pihaan ja meidän kotiin.Milloin tämä loppuu....kun on niin paha olla.Eikö mekin voitaisiin isä elää elämäämme toisenlailla?Miksi minun ja pikkuveljeni täytyy taas seuraavan päivänä mennä pihalle häpeää tuntien kun meidän isä tuli taas eilen illalla kännissä kotiin ja aamulla varhain poliisien hoivista.Paitsi että kaikkeen tottuu sanotaan,mutta....kun ei vaan totu.Ei pienen lapsen elämä pitäisi näin mennä.Vaan tuntea auringon säteet pienillä kasvoillaan ja leikkiä elämänsä innoissaan toisten lasten kanssa.Onneksi kumminkin vuodet kuluvat ja elämä jatkuu toisenlailla.Mutta pelko jää jonnekkin ja toivoo että itse voisi antaa lapsilleen toisenlaisen elämän.Mutta kuinka sitä oppii luottamaan toiseen koska lapsena on niin viaton ja luottavainen ja joku tulee ja rikkoo luottamuksen.Mutta luotettava se on ei sitä muuten voi elää.Ja jatkaa elämäänsä rikkinäisellä sydämellä,toivoen että joku tulee ja korjaa sirpaleet taas eheäksi.