Ajankuluna ostarilla notkuminen. Tusinan verran, kaksi tusinaa, kymmeniä mimmejä kävelee ohitse. Katson heitä tarkkaan päästä varpaisiin ja mietin mielessäni scenaarioita. Minä vastaan hän, minä vastaan tuo toinen. Kuka noista tarttuisi syöttiin ja ottaisi minut? Minä ottaisin monet noista, jos pelkästään lookin perusteella ruvettaisiin jaottelemaan.
Pidän noista nykyajan tiukoista farkuista, ihonmyötäisistä talvitakeista ja uljaasti heiluvista ponnareista. Kauniit ruskeat hiukset voi pitää myös auki, ne miellyttävät kovasti silmääni. Räikeät meikit toisilla, toisilla vähän hillitympää. Oli miten oli, kaikissa on jotain tyylikästä.
Nousen kolmikerroksisen ostarin penkistä ja suuntaan ulko-ovelle. Tsekkaan vielä viimeiset loittonevat pakarat, palmikon ja tekoturkishupun. Riittää tältä päivältä. Kävelen kotiovelle, avain lukkoon, takki pois päältä, menen koneelle ja kirjoitan tämän sisällöttömän proosarunon.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
