pimeä polku ja kivinen tie

Kivinenpä se on kyllä. Mutta millaista olisi elo jos kaikki menisi aina oman mielen mukaan? Pyytäminen ja haluaminen ovat vaikeita asioita, mutta halustakaan ei eroon pääse, eikä tarvikaan päästä. Ihmisenkin voi nähdä tahdon ja Tahdon taistelukenttänä ja hänen kohtalonsa on noiden kahden väännön lopputulos. Hyvää pohdintaa runossasi.

ryhdyin kommentoimaan ja sitten huomasin ettei ajatus suostu pukeutumaan sanoiksi. Mutta (niin kuin varmaan moni muukin) tunnistin itseni tästä. kauniisti muotoiltu.

Tämä runo saa miettimään. Pidän tästä. Hyvä

Alkuvoimaista aistittavaksi kuvailevaa runoilua.. vahvaa tunnetta.
Pyyteettömyyteen törmää todella harvoin ja siinäpä lukijalle tuntojen tutkiskelun aihetta viimeisellä säkeellä saatu aikaan..
Minulla on ollut ilo tututustua naapuriin joka oli todellakin pyytettömän vilpitön auttamaan apua tarvitessa ..Harvinaista !

Suuria tunteita. Kaunista

Niin ylä-ja alamäkee sitä se elämä
joskus tarttuu yksinäisyyden tunne
ja tuntuu ettei se liiku minnekään....

Ystäväni kuitenkin elämä voittaa<3

raskaasti kulkee ja koskettaa runosi, ilman kaikkea tuota en voisi elää

Haikea, herkkä runo...vaikeaa on elämä ilman rakkautta ja kaikkea siihen sisältyvää..

pistää ajattelemaan, mikä on aina hyvä.
mielenkiintoinen, muinaisia piirteitä, yhdistetty tunnetta ja tiedettä.

pidin paljon

Runosi nimestä huokuu "Maan korvessa kulkien"
henki.
Kaikki kunnia esi.isillemme, joiden kautta elämme, olemme ja saamme mahdollisuuden rakastaa pyytteettömästi, kivisen polun kautta, nin itseä
kuin toisia.

Runo koskettaa sanomallaan.

Maan korvessa kuljemme paikkaamme etsien. Onhan aihetta kuitenkin kiitokseen.
Lohtua tähänkin päivään runosi myötä.

Runo antaa ajattelemisen aiheen.

Kannamme monen moista perimää ja jätämme viestin jälkipolville.

Eipä siihen juuri kykene, ettei tavoittelisi
mitään. Rakkaus ja hellyys sykkivät
ikiroudankin alla, palsat palavat, huutavat
läheisyyttä, niin se taitaa olla.
Kirjoitat koskettavasti jälleen, jotakin
jonka soisin niin toisin olevan. Hieno runo.

Puhuva ja koskettava on runosi sanoma.Hieno runo.

Tässähän oli ajattoman askelten tuntua
ammoisista ajoista nykypäevään
runosi puhuu sydämen lämmöllä
ja elämänn viisaudella, runosi on taidokas
ja hyvin hyvin mielenkiintoisen kiehtovaa
luettavaa, kiitos~

runo jonka jokainen sana täyttä totta..nykyihminen on saanut paljon eikä siltikään ole tyytyväinen osaansa, vaikka asiat ovat paljon paremmin kuin ennen

vahvaaa tulkintaa.

Alku voimakas ja kiinnostava. Sävyn muutos melankoliaan vei runosta voimaa. Loppu rakkaudettomuuden melankoliaa, pientä kuolemaa kuolleiden jalanjäljissä. Runosi rytmi kiehtova kaikesta huolimatta.

Tarvitsemme rakkautta, läheisyyttä ja toisten hyväksyntää, jotta jaksamme kaiken vaikean kohdata elämässämme. Tuolla pimeällä ja kivisellä polulla olen käynyt, mutta kaukana polun päässä näkyy jo hieman valoa. Kiitän runosta, joka kuljettaa matkalle muistoihin ja sieltä taas elämän polulle takaisin.

Pimeä on tie, missä valo lie? Itsessä, toisissa? Pyyteissä, rakkauden sykkeissä? Meissä kussakin on isiemme jälkiä ja ympäristön vaikutusta. Kuitenkin tarpeemme ovat samat kuin isillämme. Minullakin! Näin pisti ajattelemaan tämä koskettava runosi.

Kyllä ihminen on silleen rakenttunut,että se tarvitsee toisen ihmisen rakkautta,hyvin ilmaistu,pidä.

Hyvin syvällistä tekstiä ja rehellistä pohdintaa yleisellä tasolla maailman menosta.
Halusta korjata omia asenteita ja aivan yleisestikin.

Lopussa alistuva, ehkä hiukan masentunut toteamus voimattomuuden vaikutuksesta ihmiseen, rakkaudettomassa maailmassa.

Todella hyvä ja lukijaa ravisteleva runo.
Kiitos ja myös vierailusta.