STABAT MATER DOLOROSA

Runoilija artojohannes

Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M497,203C537,107,630,40,737,40C881,40,985,164,998,311C998,311,1005,347,990,413C969,503,919,583,852,643L497,960L148,643C81,583,31,503,10,413C-5,347,2,311,2,311C15,164,119,40,263,40C370,40,457,107,497,203z"/></svg></span> artojohannes kuva
mies
Julkaistu:
954
Liittynyt: 3.11.2005
Viimeksi paikalla: 5.9.2025 14:48

Asuinpaikka: Hämeenlinna
Syntymäpäivä:
29.8.1945

 
 
"... ja sanotusta ilmenee myös: runoilijan tehtävä ei ole kuvata tapahtunutta, vaan sitä mikä saattaisi tapahtua, sitä mikä on todennäköistä ja välttämätöntä.  Runous on siitä syystä filosofisempaa ja vakavampaa kuin historia; sen kohteena on yleiset totuudet, kun sitä vastoin historia käsittelee yksityistapauksia..."

(Aristoteles: Runousoppi)


 
 

 

 

Äiti syleilee puun runkoa.

Sen hän istutti silloin,
kun poika syntyi,
keskonen,
joka kasvoi kuin puu,
voimakkaaksi ja komeaksi,
jonka pää puhkoi pilviä.

Äiti syleilee puun runkoa.
Kuolleita lehtiä,
kuivia kuolleita lehtiä
hänen jalkojensa juuressa,
tuulen pyörteessä kahisevia
kuivia lehtiä.
Ne haravoidaan pois,
unohdetaan.

Äiti syleilee puun runkoa.
Syvä haava puun kuoressa,
auennut arpi.
Repeämä,
avoin haava
naisen sydämessä.

Lehtivihreä on poissa,
vain kirkasta punaista
ja polttavaa keltaista,
kuin viiltävää kipua.

Arpi puun kuoressa
on avautunut.
Se vuotaa verta.

Pilvet kokoontuvat,
järjestäytyvät hautajaiskulkueeksi,
koko metsä hymisee
surun liturgiaa.

Äiti syleilee puun runkoa
kuin omaa poikaansa,
joka on nousemassa junaan,
joka on tupaten täynnä
lasittunein silmin
eteensä katsovia,
asepukuisia nuoria poikia.

Onko heille sanottu,
mikä heidän todellinen
tehtävänsä on?
oletus
Kategoria: 
 

Kommentit

Syvältä kouraisevaa kerrontaa, täytyy olla tarkkana.
Runollinen, pidin... 

Sivut

 

Käyttäjän kaikki runot