Koivunlehti itkee
siskojaan
kaipaa veljiään
miettii naapuripuun
serkkujaan
Äitipuu kantaa
kosteaa takkiaan
niskojaan pakottaa
hetken se huojahtaa
kun tuulessa viluttaa
Se huokaa huolissaan
koskettaa rakkaita lapsiaan
hellin katsein muistuttaa
varoen alas laskeutumaan
poskensa vielä punertaa
tuskanpisaraa ulos puristaa
silti kevään lapsia taas odottaa
kevätmekkoa kukittamaan
aurinkoa silmujaan aukaisemaan.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Kaunis ja surumielinen. Tästä tuli mieleen, että itkeeköhän mun pihan toisessa nurkassa törröttävä koivu, kuten minäkin koivusieluinen, kun toisesta kulmasta kaupunki kaatoi puun. Tuostakin voisi muuten kirjoittaa runon. :)
Runosi on hyvin kaunis ja sai liikutuksen kyyneleet silmiini.
Kaunis tämä syksynhaikea runosi,
jossa kuitenkin vahvana usko ja toivo uudesta syntymästä, kevään tulemisesta taas.
Pidin, Paljon
Tämä runo on tunnelmaa ja tunnetta täysi.
Runo kulkee mielen polkuja.
Hyvin syksyä kuvaava runo, jossa toivo ja kaipaus
uuteen kevääseen kumpuaa.
Tässä runossa on lämmintä tunnelmaa. Tuo koivu on myös kauniisti personoitunut perheenäidiksi huolineen ;) *Kiitos runosta
Syksy riisuu puut paljaiksi,
kauniita eivät ole enää lehtipuut.
Mutta luonto itsessään on Kaunis!
Ilmeet vaihtelee paljon täällä Suomessa.
Ihminen on osa luontoa,
ja kauneutensa muuttuu ajan myötä.
Runossasi Antoisa Tunnelma <3
Syksyn kaihoa ja kauneutta jokaisella säkeellä, taidolla punottu kokonaisuus.
Sivut