uppotukki

Taivaanpeili puhuttelevana tai mykistävänä ees,
mut mie pohin vaa sitä mikä lymyää vees.

Jos tuol kaislikos vääräleuka päivää paistattaa,
sillo pitkät miun touhuille ja virityksille haistattaa.

Avaimen taskust hamuun ja veneen kahleist auki räplään.
Airot sekä tapin ite vuollun paikalleen näplään.

Oisko naskalihammas syvänteen pääl muikkui lahtaamas
vai niemennokan kivikos körmyniskoi ja punasilmii jahtaamas.

Haavin hiivitän veneen jo hilseilevälle pohjalle.
Äyskärin tyrkkään takamuksista tummuneen keskituhdon alle.

Onkohan sil vanhal luupääl se eellinen kerta mieles.
Silloha miun helmiproffa roikku jo hetke sen suupieles.

Vapoja asettelen rautalangast väänneltyihi telineisiin.
Sit mietteet ei minkää puikulan vaan vonkaleen antavii vieheisiin.

Kirkkaat pellit, ambulanssit ja papukaijat ainaki näkyy.
Ois lippaa, lusikkaa, kumikalaa, vaappuu siis monenmoist täkyy.

Silki uhal et vähenee miult selitykset ja verukkeet,
sitasen niihi astetta järeempiiki siimoihin viel perukkeet.

Kirkkaan ison punasilmä-proffan ja lonksu-papukaija valihen.
Toivottavasti jompaankumpaan sen uppotukiks kututun kahlihen.

Valinta on tehty: isoo vanhaa vaa pyyetää.
Keskenkasvuset poikaset takas kasvamaa syyetää.

Hoen loitsut huutavien jarrujen ja kireitten siimojen puolest Ahille
ja tyrkkään veneen rannast hissuksee lipumaan ottipaikoille.

Nii… ja se kuka väittää, ettei merkitystä muka oo koolla,
ei takuul ikinä oo istunu kalamiesten kans iltanuotiolla.