Valuu arki hukkaan,
kuin virtaava veri sen esineen reunalla
Jonka takaa koitan elämääni seurailla
Sen kimalteista nähdä koitan menneet hetket
Sumuiset metsät, huurteiset retket
Kuinka tulevaisuus näyttääkin niin samankaltaiselle
Tunteena se, kuinka eilinen pelottaa
Nykyisen elämän mukana kaikkoaa
Huominen on tuota elettyä eilistä,
pelottaa nähdä se tästä peilistä
Käännän peilin, laitan liinan päälle
jokainen kai joskus liukastuu jäälle
Tämäkö on sitä elämää?
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Kuulostaa tutulta tunteelta...
Ratkaisu ongelmaan löytyy joskus peilistä. Jos osaa katsoa kuvajaisen taakse, sukeltaa pintaa syvemmälle itseensä. Kukaan toinen ei voi sanoa, elää puolesta, itse itsensä sitoo tai vapauttaa huolesta. Ei huomista ja eilen, meni jo. Sekunti kerrallaan, hidasta, pidä kiinni, jaksa olla, tässä hetkessä.
Samaa tullut itsekin mietittyä :) Hienoja kielikuvia, maalailet kaunista maisemaa, hieno runo!
Sivut