Miehensä on merimies,
vaimo istuu hetkeksi
tuolilleen, jalalla keinuttaa
pikkuisensa kehtoa.
Käsissään punoo hiuksistaan
kellonperiä miehelleen,
jos hän tulee vielä takaisin,
meren julmuuden nainen
on tullut jo tuntemaan.
Näppärin sormin hän punoo
ajatellen rakastaan,
mitä mies mahtaa siellä miettiä,
näkeekö taivaalla vain tummat pilvet
ja nousevan myrskyn,
vai muistaako kotisatamaa
ja perhettään.
Ikävä kasvaa naisen mielessä,
kun käsissä punoutuu rakkaus
kullanruskeiden hiusten lomaan.
Selite:
Menneinä vuosisatoina oli joskus tapana tehdä esim. koruja ja kellonperiä hiuksista. Tällaisia ajatuksia heräsi :)
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit