Lähiön alkkis

Sanoo usein hölkyn kölky,
juo kunnes lopulta pyörty.

Söi ison pitsan ananaksella,
nyt se valuu yrjönä rinnuksilla.
Suomalainen pöytäviina raakana,
täyttää vatsaa kaksi pulloina.
Limainen kuola valuu poskella,
konttaa kuin hidas etana.
Keltainen puro valuu pitkin jalkaa,
hetken lämmittää ja sitten paleltaa.
Kantaa haisevaa paitaa,
sen voi tyynyksi nyt laittaa.
Kohta jo uni syvä maittaa,
päivä uusi viimein koittaa.

Saapunut päivään huomiseen,
tuska jatkuu matkal ikuisuuteen.
Kauhea kanuuna aamulla,
huuhtoo sen pois homeisella kiljulla.
Huutaa pitkään ilman ääntä,
lentää kiljupuro kohti seiniä.
Se kävi vain kolmatta päivää,
kuuma tunne housuissa valuu löysää.

Promilleja lämmittää verisuonissa,
lihakset täristen kramppaa kuten aina.
Punaisin silmin siristää kohti valoa,
mikä poistaisi hänen ikuista janoa.
Ympärillä tyhjät seinät betonilaatikon,
olisiko korvaukset tilillä matkal alkon.
Vielä nousee askel ja toinen,
tavoittanut on alkon oven ja onnen.

Ei hänel taida mikään riittää,
aika kuitenkin eteenpäin kiitää.
Juoma aina kielen kosteana pitää,
kohta mitään ei muista enää.
Saa hän siitä ikuisesti vaimoa kiittää,
lapset ja kaiken vei rakasta ei enää.
Odottaa hetkeä virheet korjaavaa pimeyden,
katuu kun antoi rakkauteensa kaikken.
Saapuu lämmin henkäys tuulee,
hei nyt pois hän lähtee.