Kun mieli hajoaa

Runoilija Annukkainen

nainen
Julkaistu:
10
Liittynyt: 24.2.2014
Viimeksi paikalla: 13.8.2019 8:29

Asuinpaikka: -
Sähköposti:
-
Syntymäpäivä:
-

 
Ulkona tuulee. Myrsky katkoo puita. Kuulen oksien rapisevan. Mutta sisällä on hiljaista.

                      Istun tuolissa äitini laittaessa ruokaa. Hän ei pyydä apua. Hän hyväksyy tämän.
                      Mietin syksyjä, keväitä ja kesiä. Mietin, kuinka puiden lehtien väri syntyy ja kuinka monta poikasta metsäjäniksellä on keskimäärin. Ja aurinkoa, aurinkotuulta ja otsonia.

                      Kieltäydyn tekemästä fysiikan ja biologian kotitehtäviäni. Minun ajatusmaailmassani on olemassa vain metsäjäniksiä ja aurinkotuulia, mutta ei maailmankaikkeutta tai kokonaisuuksia. Oikeastaan fysiikan kirjat ovat hämmentäviä. Mistä tiedän avaruuden syntyneen alkuräjähdyksestä, jos taustalla on vain teoria? Entä mistä voin tietää, onko olemassa maailmankaikkeutta, jos edes parhaimmat sateenliitit eivät voi tutkia sitä kokonaisuudessaan?

                      Minusta sirpaleet ovat riittäviä. Jos saisin määrittää elämäni tärkeimmät kokemukset, tietäisin ihan varmasti, mitä sanoisin. Ne ovat sirpaleita ja palasia, vähän niin kuin rakkaimmista kirjoitetut runot.

                      Mutta on totta, etten rakasta opettajia. En tahdo, että se ylimmällä oksalla keikkuva lintu, joka laulaa kovimmalla äänellä määrittelee keskustelun rajat.

                      Muut ihmiset pitävät minua muutenkin liian omituisena. He halveksivat minua. Heillä on erikoisia ilmeitä. Selviydyn siksi paljon paremmin kahdenkeskisistä tilanteista opettajieni kuin ikäisteni kanssa, vaikka en pidä siitä, että opettajat pitävät oppitunteja. Juttelen aina välituntisin opettajien kanssa muiden mennessä ulos.

                      Ai, äiti tuli huoneeseeni. Hän pyytää syömään. ”Ajattelin, että vaihtelu tekisi myös sinulle hyvää, joten tein tänään jauhelihapitsan sijasta juustokeittoa”, kuulen äidin sanovan. Jähmetyn paikalleni katsellen ikkunasta ulos. Saan sanottua varttitunnin päästä vaivalloisesti äitini ihmetellessä, tulenko syömään: ”En tullut ajatelleeksi, että söisin jotakin muuta.” Maistan ruokapöydässä ollessani kolme lusikallista juustokeittoa ja jätän loput ruuastani syömättä.
                     
                      Sen jälkeen sulkeudun omaan huoneeseeni, jossa käy lisäkseni muita ihmisiä kerran kuukaudessa. Tuijotan ikkunasta ulos ja menen kahdeksi tunniksi jonnekin. En osaa sanoa, missä kävin. Mutta jos osaisin, se olisi todennäköisesti muiden ihmisten mielestä hyvin hämmentävää.
 
 
oletus
Kategoria: 
 

Kommentit

Koukuttavaa pohdintaa ja tarinankerrontaa. 👌 Pakko myöntää, etten yleensä jaksa pitkiin teksteihin kunnolla keskittyä mutta tämä oli poikkeus. 😊
Kiitos kommentista. Mukavaa, että pidit tekstistäni. 
Tarinan pohdinta kosketti. Laittoi miettimään eri suunnasta. Kiitos!!
Kiitos palautteesta. En ole varma, tarkoitinko tämän tarinan koskettavaksi kirjoitettaessani 18-vuotiaana päiväkirjaani osittain fiktiivisesti. En edes tunnista itseäni nykyisin tekstistäni, mutta onhan se hyvä, että se on sinusta koskettava. Minua koko juttu lähinnä hämmentää. 
 

Käyttäjän kaikki runot