Elämäni vaarallisin rikos

Runoilija Annukkainen

nainen
Julkaistu:
10
Liittynyt: 24.2.2014
Viimeksi paikalla: 1.9.2019 5:09

Asuinpaikka: -
Sähköposti:
-
Syntymäpäivä:
-

Tervetuloa lukemaan runojani ja kuuntelemaan tekemiäni lauluja. Kotisivuni toimivat paremmin, jos linkin kopioi suoraan selaimeen.
 
  Lempeä tuuli puhalsi ympärilläni, kun leijuin ilmassa. Minulla ei ollut siipiä, helikopteria tai lentokonetta. Lensin siitä huolimatta harmaalla ja pilvisellä taivaalla. En ollut edes ajatellut sateen mahdollisuutta.

  Leijuin kevyiden pilvien mukana valkoisen kerrostalon rappukäytävään. Aloin miettiä siellä ollessani, olinko seonnut tai näinkö unta.  Kaikki vaikutti niin epätodelliselta, varsinkin se, kuinka liitelin taivaalla ilman siipiä.

  Yhtäkkiä muutuin ihmiseksi ilman supervoimia. Aloin rukoilla apua jumalaltani, että heräisin jo unestani tai paikalle tulisi lääkäri, joka auttaisi minua sekavuudessani. Minun ei tarvinnut odottaa pitkää aikaa. Rappukäytävään nimittäin käveli suurikokoinen, valkoinen ja pörröinen jänis. Se oli pukeutunut valkoiseen lääkärin takkiin, ja stetoskooppi roikkui sen kaulalla. Se sanoi minulle: ”Kutsuitte lääkäriä. Kuinka voin olla avuksi?” Aloin huutaa ärtyneenä, etten tahdo nähdä mitään puhuvia jäniksiä, vaan herätä vihdoinkin unestani. Niinpä jänis lähti pois luotani.
 
  Sen jälkeen tunsin, kuinka paitani kaulus oli juuttunut kiinni rappukäytävän seinustalla olevaan patteriin. Kaulus ei irronnut patterista, kun yritin vetää itseäni irti siitä. Paniikki sisälläni alkoi kasvaa. Entä jos rappukäytävä syttyisi palamaan tai kuolisin itse lämpöhalvaukseen?
 
  Huomasin kauhistuneena, kuinka patterista alkoi nousta liekkejä. Rappukäytävä alkoi täyttyä savusta. Tunsin ihollani repivää kipua. Onneksi rappukäytävään juoksi noin 30-vuotias nainen ja mies, joiden arvelin olevan ammatiltaan palomiehiä. Nainen irrottu paitani kauluksen patterista, ja mies nosti minut olkapäälleen.
 
  Mies kantoi minut toiseen rakennukseen hotellihuoneensa sänkyyn lepäämään. Hän kertoi minulle olevansa kaltoin kohtelemani rakastettuni. Katsoin tarkemmin hänen suklaanruskeita silmiään ja suoria, mustia hiuksiaan. Miksi en muistanut hänen nimeään?
 
  Nukahdin pian hotellihuoneen sängylle muuttuen unessani saukoksi. Rakensin itselleni ja poikasilleni jättikokoista taloa koivun oksista lähellä joen rantaa. Meidän perheessämme tuota jokea kutsuttiin luovasti Valkoiseksi helvetiksi, koska se sijaitsi kylmässä pohjoisessa Suomessa. Kartallahan sen nimi olisi oikeastaan ollut Kemijoki.
 
  Nyt oli onneksi kesä. Veden alle sukeltaminen ja kalojen saalistaminen ruuaksi oli nyt helpompaa kuin talven hyytävän kylmässä pakkasessa.
 
  Sukelsin veden aaltojen suhistessa korvissani ja auringon säteiden siivilöityessä joen pinnan läpi. Iskin vauhdikkaasti kynteni kiinni edessäni uivaan ahveneen, joka alkoi sätkiä otteessani. Sen jälkeen puraisin siltä pään poikki, ja aloin kantaa sitä poikasilleni ja itselleni syötäväksi. Poikaset olivat jo nälkäisiä ja innostuivat nähdessään pienenkin kalan.
 
  Lähestyessäni joen rantaa ja yrittäessäni sukeltaa toisen kerran parvi punasilmäisiä särkiä lähestyi minua joka puolelta. Olin hämmentynyt. Miksi ne käyttäytyivät noin? Vastaus kysymykseeni selvisi, kun jokainen niistä alkoi purra minua kuolettavan terävillä hampaillaan. Haukkoessani henkeä ja juostessani pois vedestä ne sanoivat minulle: ” Me olemme kerta kaikkiaan kyllästyneitä siihen, kuinka raa`asti ja väkivaltaisesti olet vienyt lajitoverimme pois keskuudestamme. Sinä et enää syö meitä, tai muuten me syömme sinut. Pureskelemme sinut yhdessä pienen pieniksi palasiksi, samoin kuin poikasesi.”
 
  Ajattelin vielä kotiin tullessani niitä kylmän punaisia kalan silmiä ja niljakkaita suomuja. Entä jos särjet tarkoittivat lajitovereillaan myös ahvenia ja muita kaloja? Minä ja poikaseni olimme lihansyöjiä ja tarvitsimme proteiineja. Miten selviytyisimme tulevasta vuodesta ilman kaloista saatavaa lihaa? Särkien tekemä kiristys alkoi suututtaa minua.

    Sitten muistin, että Valkoisen helvetin rannassa asui shamaani porojen nahkasta tehdyssä teltassaan. Ehkä hän voisi auttaa minua. Niinpä ryömin eräänä yöttömän yön hetkenä, milloin tiesin särkien nukkuvan, shamaanin teltan ovelle. Hän teki selvästi taikojaan, koska näin keskellä kirkkainta heinäkuuta taivaalla vihreitä revontulia.
 
  Shamaani hymyili ystävällisesti avatessaan oven. Hänellä oli päässään sininen neljän tuulen hattu. Kun katsoin häntä tarkemmin, hän muistutti melko paljon itsensä rakastetukseni esittelemää miestä ruskeine silmineen ja mustine hiuksineen. Menin vähäksi aikaa hämilleni, mutta kävin sitten suoraan asiaan. Kerroin, mitä särjet suunnittelivat perheeni pään menoksi ja millaisia tunteita se herätti minussa.
 
  Shamaani keksi, että voisin aloittaa turistioppaan työt ja suunnitella särkiparville pienen kesäloman. Hän tekisi samalla loitsun, minkä seurauksena särjet jäisivät kesämökille vangeiksi ja tekisi heistä tyhmiä ja helpommin saalistettavia ja syötäviä. Sanoin ilahtuneena shamaanille: ”Tuo on loistava ehdotus! Tuota en olisi keksinyt itse. Suostun ilman muuta.”
 
  Niinpä aloin rakentaa suojaisen poukaman veteen särjille pientä, kodikasta tilaa, missä oli muun muassa veden kestävä takka sekä paljon planktonia. Sen jälkeen aloin mainostaa heille ilmaista kesämökkiä korvaukseksi aikaisemmasta huonosta ja väkivaltaisesta käytöksestäni. Särjet olivat aluksi epäileväisiä minua kohtaan, mutta suostuivat sitten ehdotukseeni.
 
  Pieneen lomaan kuului luonnollisesti shamaanin esitys. Hän syöksi taivaalle tulenlieskoja ja sai kaiken ympärillä olevan näyttämään noista niljakkaista, mutta elintärkeistä joen elävistä näyttämään miellyttävältä ja kauniilta. Itse asiassa se oli ansa. Shamaani oli siis taikonut koko särkien kesämökin sellaiseksi, että he jäisivät sinne vangeiksi ikuisuudeksi kokiessaan liian epämiellyttäväksi lähteä sieltä pois. Samalla planktonien pureskeleminen ja nieleminen tekisi niistä tahdottomia ja typeriä, siis ikään kuin huumattuja ja juuri saaliiksi kelpaavia.
 
  Näin, kuinka auringon kultaiset säteet tanssivat silmäluomieni takana. Olin jälleen hereillä ja hotellihuoneessa, missä olin nukahtanut. Aloin huutaa miehelle: ”Sinä senkin noita-akka! Olet huumannut minut saadaksesi ryöstettyä rahani niin että näen puhuvia jäniksiä ja luulen lentäväni ilman siipiä. Rakastettuni et ole, mutta olet kyllä rakastunut ensisilmäyksellä euroihini pankkitililläni.” Sitten mutisin: ”Ainakin uneni ovat sentään vielä loogisia. Sitä kautta minä sain vihjeen loitsuista ja huumausaineista.”
 
  En kuitenkaan saanut vastausta huudoilleni. Yritin liikuttaa jäseniäni, jotka tuntuivat vielä unen jälkeen raskailta sekä etsiä puhelinta, jolla olisin voinut soittaa poliisille. En löytänyt sitä.
 
  Tilanteeni vaikutti toivottomalta. Vedin verhot pois ikkunan edestä ja katselin hotellin ikkunasta näkemääni, ohi virtaavaa Kemijokea. Sen solina oli siis tunkeutunut aisteihini ja uneeni asti. Sitten huomasin, että ryöstäjäni oli unohtanut teljetä yhden tuuletusikkunoista kiinni. Avasin ikkunan ja huusin apua niin lujasti kuin jaksoin.
 
  Pian huoneeni ovella oli hotellin pelästyneen näköinen hovimestari valkoisessa frakissaan. Mutta toisaalta siellä oli myös ryöstäjäni käsiaseenaan ladattu pistooli. Hän osoitti sillä kätensä ylös nostaneen hovimestarin otsaa ja uhkasi lukita myös hovimestarin huoneeseen, jos tämä kertoisi mitään tapahtuneista asioista ulkopuolisille ihmisille.
 
  Silloin muistin myös sieppaajani nimen. Häntä kutsuttiin Shamanaksi.
 
  Muistelin, kuinka olin kirjoittanut tietokirjan vesivoiman haitallisuudesta ja riskitekijöistä, muun muassa vesivoiman trooppisilla alueilla aiheuttavista metaanipäästöistä ja vaeltavien kalalajien vaikeuksista kulkea patojen läpi. Kirjani oli palkittu Finlandia-palkinnolla, ja sitä oli myyty Suomessa jo 300000 kappaletta. Kustannustoimittajani Shamana Woulter oli kuitenkin yrittänyt varastaa ideani kirjoittaessani seuraavaa kirjaani vesivoiman hyödyntämisestä Kemijoen Isohaarassa sekä Lokan ja Porttipahdan tekojärvissä.
 
  Saatuani selville Shamanan suunnitelmat ja ilmoittaessani niistä poliisille Shamana oli siis tuonut huumannut minut sekä tuonut minut Kemijoen rannalla sijaitsevaan hotelliin. En kuitenkaan tiennyt, miten hän oli onnistunut huumaamaan minut. Hän oli ehkä sekoittanut mehuuni jotakin sillä välin kun kävin sen kahvilan WC:ssä, missä yleensä aterioimme yhdessä. En ollut tietenkään huolinut viimeisellä kerralla mukaani, mutta epäilin että hän tai joku hänen kätyreistään oli päässyt livahtamaan sisälle Cafe Herttaan.
 
  Havahduin ajatuksistani tavallista äänekkäämpään hovimestarin karjuntaan sekä aseen laukeamiseen. Oli järkyttävää nähdä oman nenänsä edessä hovimestari, jonka aivot olivat pursunneet osittain ulos ja jonka päästä vuoti verta.
 
  ”Nyt me lähdemme täältä ja vähän äkkiä majapaikkaan. Siellä on tietokone, jonka ääressä kerrot minulle avainlukusi, tai vähintään näytät listan. Nyt on parasta olla rimpuilematta”, Shamana sanoi kaapaten tahdottomalta tuntuvan kehoni rautaiseen otteeseensa.
 
  Hän veti ruhoani pitkin hotellin käytävän punaista kokolattiamattoa, kunnes paikalle tuli yllättäen kaksi rotevaa vartijaa. ”Mihinkäs sitä ollaan menossa tähän aikaan aamusta? Kellohan ei ole vielä edes kuusi, eikä mikään kaupoistakaan ole auennut vielä. Vaimosikin näyttää vielä hyvin uneliaalta,” viiksekäs vartija tiedusteli Shamanalta. Ihmettelin, oliko Shamana siis jopa valehdellut minun olevan vaimonsa tullessaan hotelliin? Että kehtasikin.
 
  Ärtymykseni vaihtui pieneen, kytevään toivoon, kun viiksekäs vartija potkaisikinyllättäen Shamanaa polveen niin että ladattu pistooli lennähti pois hänen kädestään. Samaan aikaan nuorempi, vaaleahiuksinen ja sinisilmäinen vartija otti tukevan judolukko-otteen Shamanan käsistä kaataen Shamanan maahan ja istuen hänen päälleen.
 
  Tunsin, kuinka voima alkoi virrata jäseniini. Pystyin rimpuilemaan Shamanan otteesta pois sillä välin, kun viiksekäs vartija soitti paikalle lisää apuvoimia poliisista.
 
  Kun oikeudenkäynti alkoi, olin kuitenkin itse psykiatrin vastaanotolla. Kaappaukseni oli jättänyt mieleeni pysyvät jäljet, joiden takia pelkäsin nykyisin suurinta osaa kustannustoimittajistani. Mitä jos myös joku muu heistä yrittäisi huumata minut ja viedä rahani?
 
   Luotin kuitenkin siihen, että Laplands Hotelsin spa-hotellin vartijat ja hovimestarin kuollut ruumis pitäisivät huolta rikollista Shamanaa vastaan todistamisesta. Ehkä minäkin vielä jonakin päivänä vapautuisin pelkojeni taakasta. Ainakin psykiatrini uskoi minuun silloin kun en itse jaksanut uskoa ympärilläni oleviin ihmisiin ja itseeni.
 
oletus
Kategoria: 
 
 

Käyttäjän kaikki runot