Hetki

Runoilija Lumie

Kaupungin kadut huokuvat usvaa äkkikylmän yön jälkeen. Kosteanmustan asvaltin peittämää keskustaa halkoo leveä joki. Usva asettuu pinnan pyörteisiin ja tanssahtelee hiljaisen virtauman mukana. Joen ylittävällä sillalla tummahiuksinen nainen nojailee kaiteeseen. Pitkät hiussuortuvat hohtavat mustina naisen poskilla, melkein täysi kuu kelluu joen yllä.

Toisessa päässä siltaa istuu vanha mies yllään auringon kuluttama takki. Miehen vieressä istuu sekarotuinen koira, jonka leuka on jo hienoisesti harmaantunut. Koiran pää lepää miehen sylissä, eläimen kupeet kohoilevat hitaasti sen nauttiessa unestaan. Mies silittelee koiraa hajamielisesti ja katselee aamuyöllisiä ohikulkijoita: baarista kotiin hoippuvia, liian kevyisiin vaatteisiin pukeutuneita nuoria, aikaiseen heräämiseen tottuneita iäkkäämpiä kaupunkilaisia.

Taivaanrannan vaalenevan sinertävään väripalettiin alkaa sekoittua keltaisen ja punaisen eri sävyjä, kun aurinko nousee syrjäyttämään yövahtiaan pitäneen kuun. Kiireinen kopina ja elämän hurina täyttää kadut. Mies on koirineen kadonnut katukuvasta jo aikaa sitten. Yksinäinen nainen sulkee perässään kolmannen kerroksen asuntonsa oven. Tyhjä rappukäytävä kumisee.

Selite: 
Vanhempi teksti.
oletus
Kategoria: 
 

Kommentit

Hyvin "kolahtaa" tämäkin tarina, näin myöhemminkin <3 
Taitavasti kuvattu. Saat tekstin heräämään henkiin. Hieno, lyhyt tarina. Jatka toki, sinulla on kirjoittamisen lahja. 
 

Käyttäjän kaikki runot