I:
Kadut kertovat tarinoita
aamukasteisista talviöistä.
Aavikot kaikuvat sanojaan,
jotka lentävät tuulten mukana pohjolaan.
Atlanti väreillen hehkuu ja Atlantis hukuttaa
aaltoineen vääräkieliset säkeet
ja katoaa kaikki kauneus:
syntyy kaikki kauneus
iättömistä puheista,
sanoista lainatuista.
II:
Minun sydämeni nukkuu Pyreneitten Niemimaalla.
Nukkuu unta syvintään.
Unta äiti yön/
unta pimeän.
Linnut lentävät etuajassa pohjoiseen.
Syntyy kevät uusi,
kuin nuori jumalatar
olisi syntyvä kuolleen maan tuhkista
jälleen uudelleen.
Syntyivätkö lentoliskotkin?
Joko kuolleetkin elävät?
Sinä nostat kätesi huulilleni
ja tuot tämän nukkuvan haudalle leikkokukkia.
Leikkokukkia.
III:
Uudelleen ja uudelleen ja uudelleen.
Jumalatar tanssii,
kukkii meidän pyörryksiin Gaia.
Tanssii hän totuuksiaan - kaikkeuden äiti:
toisinaan koreillen tanssii hän valheita.
Tunnen hunajaisia tunteita,
ne näkevät unetonta unta.
Iättömät olennot liene ainoita kosmoksessamme,
joihin yhteyttä tuntea tilanteessa, jossa
pelkään sydämeni pystyyn jäätyvän:
Putoavan alas vuorilta,
jotta kaduilla olisi lisää materiaalia
kertoa uusia valheita.
Uudelleen.
Ja uudelleen.
Ja uudelleen.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut