Itkevien miesten valtakunta

Runoilija Ellu Tee

nainen
Julkaistu:
27
Liittynyt: 5.4.2019
Viimeksi paikalla: 3.12.2019 18:43

Asuinpaikka: -
Sähköposti:
-
Syntymäpäivä:
-

Kolme ja yksi viidesosa runokirjaa julkaissut kirjoittaja. Kiitos jokaisesta kommentista <3
 
Syysaamun hiipuvassa hämärässä
mökin portailla istuessa
yön musta koira
juoksi syliini kyselemättä.
Kauheassa kiireessä
se nuolaisi naamaani
tunki kuonoaan kainalooni.
Kaipasi kosketusta
muutamaa myötätuntoista sanaa.
Ne se saikin,
silityksen vielä lähtiessään.
Niin kuin muutkin kulkurit
näillä selkosilla.
Toisenlaisina aikoina
tuli toisenlaisia kulkijoita.

Talviaamun tuiskusta
poimin pientareelta mukaani
itkevän miehen.
Ei sitä sinne tiellekään voinut jättää.
Tarjosin kuumaa kahvia
kylmettyneelle sielulle.
Kuivailin kulkijan kasvoilta kyyneleitä
lempeästi hymyillen.
Siinä hän istui.
Murheellinen mies.
Minun pöytäni ääressä
kahvikuppi edessään.
Pyyteli anteeksi ahdistustaan,
selitti totisena tunteitaan,
kun on soittaja sielultaan,
taiteilija luonnoltaan,
muusikkona maailmaansa mittonut,
etsi oikeutusta itkulleen.
Kysyin, käyttikö hän
sitä useinkin tekosyynä kyyneleilleen.
Niin lähti soittaja pöydästä
kairaansa kulkemaan.
Minulle jäi kyyneleet kämmentä koristamaan.
Kovin kauniina kimmelsivät
mustat kyyneleet pieninä valopisaroina.

Kevään korvilla
ihan vain vahingossa
tapasin toisen samanmoisen
bussipysäkillä autossaan itkevän miehen.
Selitti samoja soittajan sanoja,
samoista syistä,
itki vain erilaisia kyyneleitä
kirkkaita kuulaita
rakkautta loistavia.
Eikä minulla ollut esittää kysymyksiä,
ei sanoja sanottavaksi.
Oli vain musiikki ja muusikko,
paljon puhuvia nuotteja,
valmiita sanoituksia.
Ja minä
kuivaamassa taas kerran
kyyneleitä kulkijan kasvoilta
lempeästi hymyillen.
Siinä se istui se onnellinen mies,
minun pöytäni ääressä
kupillinen haaleaa kahvia edessään
kovin oli varma itsestään,
hymyä ja viisautta katseessaan.
Kämmeneni kyyneleet lainehtivat jo yli äyräitten.

Mistä näitä taiteilijoita näille kulmille,
aavoille, tuntureille, hiekkateille:
Minun maailmaani eksyneet,
pohjoisen hyytävään viimaan joutuneet,
korttipakkansa sekoittaneet soittajat.
Pahasti olivat reitiltään eksyneitä,
kartaltaan kadonneita.
Aika ja mitat tulivat täyteen.
Lähtivät soittajat
niin kuin etelän varikset ainakin.
Menivät miehet murheineen,
kuka minnekin,
yks yhtäälle, toinen toisaalle.
Etelän tuuliin, lämpimiin maihin,
kaupunkien kaduille
koteihinsa korpimaille.
Missä toiset jo odottivat.
Jäin honkapölkylle istumaan,
katselemaan kaukaisuuteen,
horisontissa oli valoisaa
kaukana siinsi huomisen onni.
Kuuntelin kesän saapumista.
Kovin se oli vaivalloista.
Silmut puhkesivat koivuihin
niin että korviin sattui.
Pohjoistuuli muutti suunnan etelään.
Jo minunkin silmäni vettä vuosi
niin kuin olisin eilistä surrut.

Itkevien miesten valtakunnasta
kasvoi laaja ja karu lapinmaa,
siellä ei ollut eilistä eikä huomista,
oli vain prinsessojen hempeät helmat.
Kesätuuleen soimaan jääneet sävelet
enteili onnellisia aikoja kulkureille,
juurettomille vaeltajille.
Ja minä,
ainoa viivasuoran tien kulkija,
harhapoluille eksynyt,
kivikkoihin kompastunut,
odotin yön mustaa koiraa,
kulkijoista kauneinta,
ainoaa minulle uskollista.
Kämmenelläni
soittajilta kerätyt kyyneleet
valuivat kohisevina koskina,
putoilivat pisaroina
mustalle mullalle käännettyyn
kiviseen kukkapenkkiin.

Syksyn saapuessa penkissä kasvoivat
onni, rakkaus ja toivo.
Viettelevästi vierekkäin
sulassa sovussa keskenään,
yhdessä sattuneet syntymään,
Särkynyt onni ja Palava rakkaus.
Niin ihmeellinen on elämä.
oletus

Kommentit

Huikean upeaa kerrontaa sieltä jostain
Voi kiitos <3
 

Käyttäjän kaikki runot