Kuolema

Mä juoksen, juoksen lujempaa kuin koskaan ennen. en näe kunnolla eteeni, mutta juoksen silti. Mun sydän hakkaa kovempaa kuin koskaan. Mä pelkään. En vain tiedä mitä.
Sitten yhtäkkiä ei ole enää pimeä, en pelkää enää.
Olen kai jonkinlaisessa puistossa. En ole käynyt täälä ennen, olen juossut niin pitkään etten tiedä missä olen. Kävelen puistossa, mulla on rauhallinen olo. Näen keinut ja menen niihin istumaan ja alan keinua. Mun ajatukset harhailee menneisyydessä ja tuntuu että koko elämä vilahtais mun silmien ohi, mutta silti mun olo on hyvä ja rauhallinen. yhtäkkiä joku tarttuu mun käteeni ja katson viereeni, mun vieressä istuu kaunis valkoisiin pukeutunut nainen. Nainen kysyy haluanko tietää mitä tapahtuu.. Mä epäröin hetken mutta nyökkään kuitenkin. nainen vie mut järven rannalle ja käskee mun katsoa veteen. Veden pinnasta heijastuu mun kuva, mutta mä makaan maassa ja mun kädet on veressä, mun vieressä maassa on puukko ja mun ympärillä on poliiseja, sitten mä näen ambulanssin ja poliisiauton ja joku poliisi vetää mun päälle peiton. Sitten mä näen mun ystäviä itkemässä mun peitellyn ruumiin vieressä. mä yritän kertoa niille että mun on hyvä olla että niiden ei tarvisi itkeä.
Silloin mä tajuan että mä olen kuollut, että mä onnistuin siinä ja nyt mä oon paremmassa paikassa. Mä katson naisen kasvoja, hän hymyilee ja tarttuu mua kädestä me lähdemme kävelemään takaisin keinuille ja mä hymyilen.