Jäätä kaikkialla, on suunnaton jääkenttä,
rantoja ei näy, yksin pilkkijä valkoisella peitteellä,
jäisen kylmässä ja tunteettomassa suuruudessa.
Reikiä pintaan sen kairallansa tekee hän,
narske lastuavan jään kirskahtelee äänekkäästi,
läpi jään kaira uppoaa, purskahtaa jään hyhmää,
vähäisen vettä pinnalle jääkentän lainehtii.
Istahtaa hän penkille ja pyyhkäisee partaansa.
Monta jäälakeutta jo nähnyt mies tuo.
Nyt pilkkinsä upottaa tummaan aukkoon.
Mies tuo hiljainen, elämää jo nähnyt on.
Vartoo ja vartoo liikettä jo odotellen,
sielu leväten, kaiken kiireisen elämän keskellä.
Jospa tänään tulisi saalista niin hyvää,
ehkäpä ei sittenkään, ken tietää.
Kun täällä vaan rauhassa olla saan.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut