Juhanin itsenäisyyspäivän juhla

Joulukuun kuudes päivä 2024 sinisellä taivaalla hehkuva aamurusko toi lupauksen kauniista talvipäivästä. Pienessä omakotitalossa, Kempeleen kylällä, seitsemän lapsen isä Juhani valmistautui elämänsä tärkeimpään päivään.

Hän oli saanut kutsun itsenäisyyspäivän juhliin, “linnan juhliin”, joita hän on tottunut seuraamaan kotisohvalta, vanha villapeitto, Kaisa-vaimo sekä lapset  ympärillään.

Kaisa ei kuitenkaan pääsisi mukaan juhlaan, sillä valtion säästötoimenpiteiden vuoksi kutsuja lähetettiin tänä vuonna rajoitetusti, vain yksi henkilö perheestä."Työläis"-Kaisa, joka on aina tukenut miestään, vakuutti Juhanille, sinä olet ansainnut paikan juhlan valokeilassa.

Juhani on tavallinen mies, työssäkäyvä perheenisä, joka teki parhaansa tarjotakseen perheelleen sen, minkä pystyi.

Hänen vaimonsa, Kaisa, yhtä uurastava, lasten hoitaminen, kouluasiat, ruokahuolto sekä kotiarki pyörivät hänen käsissään kuin taikurilla jongleeraus.

Kun kutsu linnanjuhliin saapui postilaatikkoon, Juhani oli ensin epäuskoinen.

Kutsu tuli hänen ansiostaan tekemästään työstä Kempeleen vapaaehtoistoiminnassa, jossa hän on järjestänyt/jakanut ruokaa ja tukea vähäosaisille perheille.

Hänen vaatimaton, lämminsydäminen työnsä on saanut huomiota, vaikka hän ei ollut koskaan sitä tavoitellut.

Se, että hänen kaltaisensa tavallinen mies valittiin  edustamaan suomalaisia, on kunnianosoitus jokaiselle hiljaiselle sankarille.

Juhlapäivänä Juhani pukeutui parhaaseen frakkiin, jonka sai lainaksi naapurin Erkiltä, sillä uutta ei kannattanut ostaa.

Lapset katsoivat isäänsä ylpeinä. ”Meidän isi menee presidentin juhliin!” pienimmät kiljuivat innoissaan, mutta Laura vanhin lapsista yhtä iloinen, huikkasi. Muista, isä, hymyillä kameroille sekä kättele kunnolla.

Kun Juhani astui presidenttiparin eteen, kättelyssä oli lämpöä sekä arvostusta.

Presidentti Stubb nyökkäsi ja totesi: "Juhani teette tärkeää työtä siellä Kempeleessä, siitä olisi hyvä muidenkin  ottaa mallia."

Yllättäen Stubb ehdotti yhteiskuvaa. "Otetaanko selfie?" hän sanoi nauraen ja kaivoi puhelimensa esiin.

Presidentin puoliso Suzanne hymyili vieressä, mutta Stubb virkkoi leikkisästi. Anteeksi Suzanne, tämä on miesten juttu."

Juhani ja Stubb hymyilivät kameralle, samassa kuvaan tallentui tavallisen suomalaisen, sekä maan johtajan kohtaaminen, hetki, joka puhui enemmän kuin sanat.

Se välittyi myös kotikatsomoihin.

Selfien jälkeen Juhani siirtyi shampanjalasi kädessään presidentinlinnan upeaan juhlasaliin. Siellä hän kohtasi monta tv:stä tuttua julkkista sekä Suomen kärkikermaa.

Ohimennen Juhani moikkasi Dannya sekä Helmiä.

Hänen mielensä kuitenkin palasi kotikyläänsä, Kempeleeseen, niihin rakkaisiin, arkisiin hetkiin, jotka tekivät elämästään niin erityistä.

Hän mietti niitä lukemattomia öitä, jolloin he olivat Kaisan kanssa istuneet keittiön pöydän ääressä pohtimassa, kuinka selvitä seuraavaan palkkapäivään asti.

Hän mietti kaikkia niitä hetkiä, kun heidän vanha autonsa oli pysähtynyt kesken matkan, sekä lapsien naurua, kun he kävelivät yhdessä kotiin, pakkasesta huolimatta.

Ja nyt hän tepastelee täällä. Presidentinlinnassa.

Ennen kuin Juhani lähti tepastelemaan kotimatkalle, hän siirtyi hetkeksi kuuntelemaan kuinka ihmiset ympärillä kehuivat omia paikkakuntia sekä niiden erityispiirteitä.

Juhani ei voinut olla ajattelematta, kuinka ylpeä hän on omasta kotikylästään Kempeleestä. "Hyvä kasvaa Kempeleessä," hän mutisi itsekseen hymyillen. Se on enemmän kuin vain iskulause, se on faktaa, Juhani myös tiesi sen.

Juhani astui ulos linnan ovista, asteli reippaasti Taksille, silloin hän tunsi sydämessään, että vaikka oli ollut tänään itsenäisyyspäivän juhlissa, ei mikään voinut voittaa sitä, mikä tunne tulee Kempeleen kotikaduilta, kylän toreilta sekä perheen yhteisistä hetkistä.

Myös Rantalakeus-lehti ilmestyy siellä keskiviikkoisin.

"Hyvä kasvaa Kempeleessä", kertoi Juhani myös taksikuskille, joka sanoi kuulleensa tuon iskulauseen monesti aikaisemminkin. Sillä Linnan juhlissa ja Stadissa on muitakin kempeleläisiä käynyt.

Juhani ajoi Taksilla Helsingin rautatieasemalle, josta nousi iloisin mielin pohjoiseen menevään  junaan.

Kun juna sitten pysähtyi Kempeleen asemalle, Juhani avasi oven, missä  yö tervehti häntä. Hymyillen Juhani tuumi "Kempele otti omansa".