Henskukka

Siellä minä näen hänet taas
ratsastamassa komealla ratsullaan.
Se pieni, sievä
hymyn pilke huulillaan
ja ilon kyyneleet poskillaan.

Edessä pitkä, kaunis metsäpolku,
jota eteenpäin hän yhä ratsastaa.
Jälkeensä jääneet
ne pienet, hennot
kavioiden tallaumat.

Hänen pienet, hellät kätensä
pitävät kiinni ohjaksista
hempein ottein,
ne eivät aio päästää milloinkaan irti.

Tuulenpuuska tartuttaa itsensä
ratsun kauniiseen harjaan,
nainen naurahtaa enemmän
ja pidempään.