Se oli kuin sadusta
Niin kauan kuin se kesti
Valhe ja petos
Ne onnellisen lopun esti
Se oli haudattu unelma joka nukkui Ruususen unta
Kunnes kesän aurinko ja sattuma sen herätti
Luulin ettei sitä onnea vois mikään riistää multa
Kuoli silti pois kuin kesäkukka syksyn tullen
Tuskin ehti edes nuppu kukkaan puhjeta
Silti kukka ja mehiläinen, ne molemmat rakastui
Tuli halla ennenaikainen
Ja kukka lakastui
Pistää mehiläinen vain kerran, kas sen piikki kukkaan jää
Kuivuvat ja kuolevat siemenet
Jäljellä vain ikävää
Jäljet, muistot sade pois huuhtoo
Särkyi sydän, särkyi unelmat
Ei päättynyt tää satu niin kuin luulin
Ja arvaan, sitä muutkin kuin mehiläinen vielä surevat
Tuli painajainen siitä joka oli ennen päiväunistani suurin
Niin kuluvat vuodet, muistot haalistuu
Vaik' kuinka olis ikävä, ei mennyt koskaan takas tuu
Voi hetken elämä olla kuin sadusta
Sen pienen hetken, kunnes kukka lakastuu
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
kyllä siun kannattaa runoilua jatkaa... Tosin anna tän olla tällei ja tee uusia runoja.. Jokainen runo on kappale sinua, juuri se hetki kaikkinensa. Ei sitä pysty uudelleen tavoittamaan.. Niin ja runolla ja lavuuarin tulpalla on se yhteistä, että molemmat laskevat likaveden pois..