Kielletty tunne

Runoilija Sydäntuli

nainen
Julkaistu:
10
Liittynyt: 8.12.2010

Asuinpaikka: -
Sähköposti:
-
Syntymäpäivä:
-

"Täytä paperi sydämesi henkäyksellä"
            William Wordsworth
 

Katse lämmin, tutkiva.
Silmät suloisimmat ikinä.
Tuoksu,
joka huumasi minut kerta toisensa jälkeen.
Komea ryhdikäs vartalo,
jota voisin katsella ikuisuuksiin
Ääni,
jota olisin voinut kuunnella loputtomiin.

Niin minä tunsin.

Katse ja suloisimmat silmät
jotka ei ollut tarkoitettu katsomaan minua.
Tuoksu,
joka ei ollut minua varten.
Vartalo,
jota minulla ei ollut lupa katsoa.
Ääni,
jonka lempeys oli tarkoitettu eräälle toiselle.

Niin minä tiesin.

Jatkuvasti katsoin häntä salaa,
yritin löytää väkijoukon keskeltä,
ja päästä lähelle,
vaikka tiesin sen olevan kiellettyä.
Vain yksi minulle tarkoitettu lause
auttoi jaksamaan läpi päivän,
ja haaveilemaan läpi yön.

Luulin yllättäneni hänet katselemast minua,
mutta kyyninen puoleni
sanoi sen olevan turhaa haaveajattelua,
että minun tulisi lopettaa,
ennen kuin satuttaisin
muitakin itseni lisäksi.

Satutin ainoastaan itseäni,
tein eniten hallaa itselleni
kuin kellekään muulle.
Sille en vain voi mitään.
Rakkauden pitää antaa liekehtiä
ja siihen pitää uskoa,
niin kauan,
kun sitä vielä on jäljellä.

Joten
annan tunteen pysyä sisälläni, hyvässä että pahassa.

Selite: 
Kategoria: 
 

Kommentit

Kielletyt tunteet sisälläin sinuun ne liittyy ystäväin,enkä mä koskaan omistaa nyt sinua saa... Näin laulun sanoin.

 

Käyttäjän kaikki runot