Isäni olisi sanonut karismaattisuudeksi sitä, kun kaikki hiljenivät sinun saavuttua huoneeseen. Minä nauroin, nauroin ja nauroin. Suutelit tyttöäsi, vitsailit kavereillesi ja minun nauruni se vain jatkui, mutta ei sinun vitseillesi. Eräs toinen näki kauhun silmissäni ja minun nauruni jatkui. Sinä hölmö luulit häntä rakkaakseni, mutta se oli niin kaukana totuudesta ettei mikään. Sitten häivyit tyttö kainalossasi, minne minä olisin oikeasti kuulunut. Nauru loppui ja kauhu jatkui. Menetetty mahdollisuus, katumus, kaipuu ja lopuksi vain litra katkeruutta ja lasillinen ylpeyttä pakkosyötöllä, ne minä oksensin.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
