Mustarastaan laulu

Kevät tuo mukanaan
ihonalaisen ikävän
ja muistot
jotka sekoittuvat uniin
kuin maito kahviin
vaikka juon sen aamuisin mustana

niin kuumana
olit siinä
kun pyysin,
että
et anna minun nukahtaa
käsivarsillesi

heräsin kuitenkin
viereltäsi auringon paisteeseen
mukiani hämmentäen
vierasta taloa järjestäen

et ollut se sama
metsien intiaani
innostusta uhkuen
vaan pystyyn kuollut
toteemi, joka ei halunnut
enää tanssia

ja niin minä hautasin
mustarastaan säestäessä
kauneimmat muistot
kosteaan multaan

arvaamatta
miten rakkaus itää
ja nostaa haudalle
suloiset ruusut
kukkimaan joka vuosi

mustarastaan laulun
myötä