Kävelen sateen kostuttamalla asfaltilla. Ilma on vähän viileä yöpakkasten jäljiltä, mutta se ainoastaan lisää ihanaa oloani. Puut ovat ruskan vallassa, ne puut, jotka kantavat vielä sitkeästi lehtiään. Pieniä hassuja sieniä on noussut tien reunuksille, ja kesän loistavimmatkin kukat ovat kuihtuneet olemattomiin. Laahustan tietä pikin, vaikka mieleni tekisi juosta ja hypellä niin paljon kuin jalat kestävät.
Harmahtava rakennus pilkistää kahden suuren vaahteran lomasta. Edes koulun näkeminen ei laske mielialaani, päinvastoin. Mikään asia ei voi masentaa minua enää, nyt kun olen selvinnyt pahimmista asoista.
Pari päivää sitten olin lyyhistyä raskaan taakkani alla, nyt se on olemattoman keveä.
Lähestyn kaveriporukkaa, johon minua on jo odotettu. Näen ystävieni kasvoilta paistavan hämmästyksen; minun iloisuuteeni ei olla totuttu. Kuulumisia kysellään vilkkaasti, mutta tyydyn vain hymähtelemään suu korvissa. En jaksa selittää kaikille, mikä tekee minut onnelliseksi. En jaksa enää palata niihin piäviin, jolloin meinasin ihan oikeasti masennuksen heikentämänä lähteä täältä maailmasta oman tarkkaan suunnitellun tekoni tuloksena.
Haluan nyt vain elää tätä päivää.
Päivää, jolloin olen onnellinen.
Ihan oikeasti onnellinen.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Koskettava runo.
noh niiiiii =) mää pääsin aika hyvin tähän runoo sisää koska mä ite elän päivän kerrallaan ja yritän tehä jokaisesta niin hyvän kuin voin. Musta hyvä lopetus. Tosi semmonen kannustava. En kyllä löydä mitään moitittavaa. Paitsi toi itsemurhaan viittaavaa kohtaa en kyllä itse kirjottais vaan tilalle semmost johdattelevampaa et on ollu masennusta ja on ollu hetkia jolloin on halunnu heittää kaiken menemään. Tost ku kirjoitat nii vahvasti tos kohas nii se vie huomion pois tän runon iloisuudesta ja kannustavuudest... Semmosest positiivisest asenteest elämää. Ei se toki huono oo jos sen haluu olvan runon main point? Mut joo mielipiteitä on monia