"Äiti, missä olet?"
Pieni käsi puristaa pehmoista nallea yhä lujemmin. Heiveröiset kuiskaukset muodostavat höyryä kireään pakkasilmaan. Kyyneleet putoilevat pojan poskille. Jos olisi vielä muutaman asteen verran kylmempi, nekin jäätyisivät.
"Äiti, sinä lupasit tulla!"
Taas yksi kuikaus pimeyteen. Taas yksi asket upottavassa lumihangessa.
Epätoivoiset silmät katsovat kauas pimeyteen, kiertävät korkeiden kinosten ympäröivää puistoa. Poikaa väsytti. Nukkumaanmenoaika oli mennyt jo aikaa sitten. Mutta ilman äitiä poika ei saanut unta. Vaikka äiti oli luvannut tulla pian, ei uni siltikään tullut ilman äidin lämmintä syliä ja laulua, joka tuuditti hänet turvalliseen neen.
Väsymys valtasi pian koko pojan, ja hän kiipesi penkille istumaan, kohmeista nallea puristaen. Silmäluomet tuntuivat raskailta, ja alkoivat pikkuhiljaa sulkeutua.
"Anteeksi äiti, kun en totellut, ja tulin ulos odottamaan", poika huokaisi viimeisillä voimillaan, ja nukahti.
Yhtäkkiä kylmyys kaikkosi. Poika raotti silmiään, pimeydessä hohti kirkas valo. Kaunis kiharahiuksinen tyttö ojensi kättään, ja poika tarttui siihen. Tyttö vei hänet korkealle, pois puistosta, pois tästä kaupungista ja maailmasta. Nyt hänen oli hyvä olla.
Alas lumen ympäröimälle penkille jäi pieni poika istumaan silmät ummessa, hymy loisti hänen jäätyneiltä kasvoiltaan ja kädet puristivat onnellisesti nalleaan.
Nyt hänen oli hyvä olla.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
