Onko minussa tarpeeksi tahtoa, liikuttaa tähti avaruudessa.
Liikaa kilometrejä välissä unelmien ja todellisuuden.
Ei tarvetta peittää, joka aamu meikillä minuutta,
huutaa kaduilla maailman pahuutta.
Se kehäksi muodostuu, nielee kaiken.
Jäljellä jään minä,
Selviytymisenpakko harteilla lämmittämässä.
Aina aamuyön syleillessä, syntyy ajatusverkkoni uudestaan.
Herään auringon kanssa, aste kerrallaan.
Avaan itseni, annan tämän päivän olla eilistä parempaa.
Vasten omaa huutoani, sitä äänetöntä kipeää,
nojaan, rutistaen olkapäitä yhteen.
Pelko, joka uudelleen syntymiseen pohjautuu,
sisälläni elää.
Kaivaa käytäviä,
hioo ääriviivojani.
Se virtaa paineella verisuonissa.
minut kauttaaltaan halvaannuttaa.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi