sinä

Runoilija kardia

nainen
Julkaistu:
6
Liittynyt: 22.7.2009

Asuinpaikka: -
Sähköposti:
-
Syntymäpäivä:
-

jos ihminen itkee jonkun toisen vuoksi, se rakastaa sitä ♥
 

”Turha pelätä sitä luotia, yksinäisyys tekee saman reiän”. Nuo muutamat sanat pyörivät mielessäni koko matkan kotiin. Kuulin ne radiosta ja kyyneleet kihosivat silmiini. Nuo sanat koskettivat. Vaikka olinkin jo melkein aikuinen, ystäviä minulla oli vain kaksi. Toinen oli naapurini Jacob ja toinen Marika joka asui kaukana USA:ssa, jonne hän muutti perheensä kanssa muutama vuosi sitten. Pidimme edelleen yhteyttä sähköpostilla ja soittelimme välillä. Ehken sitten tarvinnut tai viihtynyt suuressa kaveri porukassa. En ollut koskaan ollut kovinkaan sosiaalinen.
Olin aina ollut yksinäinen, tarhassa, koulussa, leireillä. Kotonakin 3 siskoa ja 2 veljeä vaativat paljon huomiota. Jouduin vahtimaan sisaruksiani, koska olin vanhin.
Huomasin olevani kotiovella. Avasin oven varovasti ja hiivin sisälle. Kurkistin pimeään olohuoneeseen. Tv oli päällä ja äiti juovuksissa sen edessä. Huokasin raskaasti. Tuollaista se oli ollut isän taivaaseen lähdön jälkeen. Jatkoin matkaani yläkertaan omaan huoneeseeni, turvaan. Ylhäällä kaksosten huoneessa touhusivat pilvi ja tuuli kuopuksen Kiian kanssa omiaan. Ne eivät selvästi tienneet alakerran tapahtumista mitään. Jesse ja Eetu taas pelasivat jotain lautapeliä, luultavasti Portobello Markettia, joka oli nykyään heidän lempipelinsä. En sanonut mitään. Menin vain huoneeseeni ja vaihdoin vaatteet ja menin nukkumaan. Itkin itseni uneen sateen ropistessa ikkunaan.
Seuraavana aamuna lähdin aikaisin ulos. En halunnut olla kotona. En tuntenut oloani turvalliseksi siellä.
Ensin kiertelin ilman päämäärää katuja. Lämmin lähikuppilakaan ei ollut näin aikaisin auki. Ulkona oli kylmä ja tuuli. En välittänyt siitä, ”Nyt on syksy ja silloin kuului olla kylmä” ajattelin ja jatkoin matkaani meren ranta puistoon, istuin penkille ja katselin ulapalle. Aurinko alkoi nousta. Oli henkeä salpaavan kaunista.
Hiekan ropina keskeytti ajatukseni. ”Ai, sieltä tulee ensimmäinen lenkkeilijä” ajattelin ja katseeni lipui takaisin myrskyisälle ulapalle. Ihmiset juoksivat takanani, mutta en huomioinut sitä. En tajunnut ajan kulua. Huomasin kellon olevan jo 11. Joten lähdin hitaasti kävelemään kohti kotia. Tulisin vielä illalla takaisin.
Kotona äiti kysyi missä olin ollut. ”Kaupungilla ja rantapuistossa” vastasin ja menin automaattisesti tekemään ruokaa. Tuuli ja pilvi itkivät nälissään. Kiikutin lautaset pöytään ja lämmitin eiliset ruoan tähteet. Laitoin kaksoset syöttötuoleihin ja ruoan heidän eteensä, huusin pojat syömään, hain Kiian keittiöön ja ilmoitin äidilleni ruoan olevan valmista. Hän vain ynähti vastaukseksi ja jatkoi nauhoitusten selailua olohuoneessa. Joskus säälin, joskus vihasin häntä. Äitini oli pilannut minun ja sisaruksieni elämän juomisellaan. Söimme hiljaisuuden vallitessa.
”Emma, voiksä viiä mut ja Jessen sinne Jonnen ja Jaken luo?” Eetu kysyi kun korjasin astioita pöydältä. ”No joo, mut miä soitan sinne eka okei? Ja sit vien tytöt mummille hei pilvi, tuuli ja Kiia. Pääsette mummilaa!” Huusin ja laitoin viimeiset astiat koneeseen. ”Meehä laittaa tavarat valmiiks, kysyn jos pääsisitte yöks” sanoin ja hymyilin.
Menin olohuoneeseen. ”Äiti?” Kysyin varovasti. ”Mmmhhhmhm” kuului vastaus jostain peiton alta. ”Vien pojat Pelkosille ja tytöt mummille” sanoin ja käännyin pois. ”Juu senku” kuului välinpitämätön vastaus. Kiipesin portaat ärtyneenä ylös.
”Nonni, nyt on vaatteet ja lelut pakattu. Mummille ja Pelkosille soitettu ja sovittu asiat. Tulkaas pojat ni päästää lähtemää” huusin alakerrasta. ”Tytöt on jo autossa hopi hopi!” Pojat tulivat alas ”Joo mennää vaa” kuului kuorossa ja molemmat hymyilivät onnellisen näköisinä.
Kun pääsin sieltä ”reissusta” kotiin, vilkaisin ohi mennen olo huoneeseen. Tuttu näky. Äiti röhnötti sohvalla ja vieressä Alko-pussi. Tv pauhasi täysillä. Jatkoin matkaani ja menin hakemaan mp3:seni yläkerrasta ja lähdin ulos.
Menin kahville siihen lähikuppilaan, joka oli yleensä niin täynnä, ettei sekaan meinannut mahtua. Tänään siellä oli erikoisen hiljaista. Ostin vain tavallisen kahvin ja join sen ihan rauhassa. Lähdin kahvin juotuani kävelemään taas rantaan päin.
Päivä oli jo ehtinyt melkein 4 asti. Istahdin yhdelle vapaalle penkille josta näki suoraan merelle. Tällä kertaa se oli lähes tyyni. Olin juuri kaivamassa mp3:stani taskusta kun kuulin takaani ääniä. Käännyin katsomaan kiinnostuneena. Minun ikäiseni pojathan ne siellä pelasivat jalkapalloa suurella melulla. Hymyilin poikien kommenteille ja tempuille joita he tekivät.
Lopulta niskaani rupesi jomottamaan niin pahasti, etten enää voinut katsoa peliä käännyin ja katselin ulapalle. Muutama joutsen ui ohitse. Hymyilin onnellisena. Olin musiikin ansiosta unohtanut tilanteen kotona.
Pallo pomppi ohitseni. Vilkaisin sitä kiinnostuneena. Joku juoksi ohitseni hakemaan palloa. Kun hän kääntyi, katseemme kohtasivat. En ollut koskaan nähnyt ketään niin, niin… niin suloisen oloista poikaa, ottaen huomioon ikämme. Olimmehan sentään jo lähes 19. Poika hymyili minulle, luultavasti ilmeelleni, joka oli sillä hetkellä kyllä hyvin mielenkiintoinen yhdistelmä iloa, hämmästystä, ihastusta, ihailua, naurahti ja juoksi jatkamaan peliä. Käännyin taas seuraamaan peliä välittämättä jomottavasta niskastani.
Pojat eivät olleet ilmeisesti huomanneet pientä välikohtaustamme joten he vain jatkoivat peliä. Olin todella vaikuttunut heidän taidoistaan. Itse olin pelannut jalkapalloa joukkueessa
Olin pienenä potkinut palloa isäni kanssa pihalla iltapäivisin kun hän tuli töistä. Hän oli opettanut minulle niin paljon kaikenlaista ennen kuin kuoli, kun joku humalainen ajoi hänen yliseen kotimme edessä. Sitä päivää en unohda koskaan, siitä jäi traumoja.
Havahduin mietteistäni kun häly loppui. Poikien peli oli loppunut ja he olivat juomassa vettä. ”kuka toi on, toi joka istuu tos penkillä?” Se poika kysyi, joka oli juossut hakemaan palloa. Punastuin, kun tajusin hänen puhuvan itsestäni. Käännyin nopeasti ympäri mutta kuuntelin tarkkaavaisena. ”ai toi?” Kuulin jonkun sanovan ja näin sieluni silmin jonkun osoittavan itseäni. ”Just se” se ensimmäinen poika sanoi. ”Se o se Jokise Emma. Sen faija kuoli vuos sitte siin niitte talo ees ja sit se mutsi rupes dokaa ja näi. Se jälkee se o ollu aika masentunu mitä oon se kaa puhun” tajusin puhujan olevan Antti. ”Aa okei, kauheeta” ensimmäinen poika jatkoi. ”Hei venatkaa, mutsi soittaa!” Antti huusi muille pojille jotka olivat luultavasti aloittamassa uuden pelin ja miettivät nyt jakoja kovaan ääneen. ”Sorry poijjaat, mu ja to Eelikse pitää ny mennä, mutsi tekee meille ruokaa!” Antti huusi pojille ja jatkoi. ”Moido näkyillää!” Käännyin katsomaan kenen kanssa Antti lähti. Se oli se poika! Hymyilin typerän näköisenä ja tuijotin onnellisena tyhjyyteen.
Hätkähdin ja katsoin kelloa, vasta 8 ei mitään kiirettä kotiin. Ei siellä kukaan kuitenkaan kaipaa.
Yhtäkkiä joku istui viereeni. Katsoin sivusilmällä kuka siihen oli istunut. Se oli Jonna, ei me oltu kuin moikkaus tuttuja ja välillä juteltu galleriassa. Huomasin että hän oli itkenyt. Kysyin varovasti ”Ootsiä ok?” ”en. Make jätti mut ku kerroin sille et mein perheellä on raha ongelmia” Jonna sanoi ääni täristen. ”Ai sori, en tienny. Anteeks nyt vaa mut miusta se on aika pinnalline paskiaine jos se siut ton takii jättää. Mut sano vaa jos voin olla avuks” sanoin ja yritin hymyillä rohkaisevasti. ”No jos sä viittisit pysyy mun tukena ja näin ku kukaa mun entisistä ystävistä ei tunnu haluuvan kuunnella mua enää” hän sanoi huolissaan, aivan kuin peläten mahtaisiko koskaan saada enää luotto ystäviä. ”No jos se auttaa sinuu ni… no tietty miä autan sinuu, älä ees kuvittele muuta” sanoin ja hymyilin, Jonnakin hymyili. ”Mennääks kahville, miä tarjoon?” Sanoin ja nousin ylös ”Joo mennää vaa” Jonna sanoi ja hymyili. Lähdimme kävelemään café Cremeen päin.
kun kello lähenteli jo kymmentä, päätimme Jonnan kanssa lähteä kotiin nukkumaan. Sanoin hänelle hyvää yötä ja lähdin kotia kohti.
Ihmettelin kun naapurin Jacob istui kuistilla koiransa Edin kanssa. Hän ei ollut koskaan leikkinyt muiden sisarusteni kuin minun kanssani ja siitäkin oli noin kymmenen vuotta aikaa, nykyään olimme enemmän vain juteltu niitä näitä. Hänkin oli paras ystäväni, vaikka olikin vain 16. Kysyin häneltä miksi hän siinä istui. ”Aattelin ilmottaa sulle, et sun äitis joutu sairaalaa” Jacob sanoi. ”Ai miks?” Kysyin jotenkin tympääntyneenä. Ainahan se ravas siellä. Milloin mikäkin murtuma kaatumisesta humalassa jne. ”Se oli lähössä vissii ostamaa lisää viinaa” Jacob sanoi pahoittelevalla äänellä ja jatkoi ”Ja sit se vaa lyhisty toho kivi tielle mikä tos maassa on. Joku oli soittanu ambulanssin paikalle. Mä tulin tähä ku kuulin et se oli tulos. Sit ambulanssi vei sen pois. Ne sano et sun pitäis soittaa sinne mahollisimma nopee ja näin” huomasin hänen tärisevän kylmästä. ”Voi sinuu, ootsiä oottanu siinnä kaua? Ja ootsiä yksi koton?” Kysyin häneltä. ”Emmä kovikaa kauaa. Joo, porukat meni johokki oopperaa” Jacob sanoi ja virnisti. ”Tuu hei sisälle ni siu ei tartte olla yksi. Miä keitän vaikka teetä tai kahvii kumpaa vaa haluut” sanoin ja avasin ulko-oven ja johdatin hänet keittiöön. Ed jäi makaamaan eteiseen.
”Joo täs ois tää siu kahvi” sanoin ja tyrkkäsin kupin jacobin nenän eteen. ”kiitti” hän vastasi. Ilmassa leijui levottomuutta. ”Onks siulla joku juttu, minkä haluisit kertoo?” Kysyin huolissani. ”No periaatteessa joo mut emmä tiä ku se on aika noloo ja…” Jacob keskeytti ja katsoi minuun punastuen. ”Mis muute sun veljeis ja siskot on?” ”Tytöt on mummilla ja pojat on Pelkosilla. Mut siulla jäi lause keske” vastasin ja katsoin naapuriani kysyvästi. ”No jaa ei se ollu mitää tärkeetä” Jacob mutisi. ”kyllä oli. Nyt sanot” vaadin. ”No okei. Se vaa…mun on vaa nii vaikee sanoo se” hän sanoi, oli hetken hiljaa ja odotin kärsivällisenä. ”Mä rakastan sua” Jacob sanoi lopulta hiljaa ja jatkoi nopeasti käyttäen hämmennystäni hyväkseen ”Tiiän nyt on vähä huono aika tälle mut mun oli pakko saada sanottuu se, ku aina ku näin sut, ni teki mieli vaa tulla sun luo ja se vaivas mua”.
Katsoin häntä hämmästyneenä ja kysyin ”Siä rakastat minuu?” ”Joo, nii on päässy käymää. Mut ei se mitää jossä et rakasta mua. Kyl mä ymmärrän oon nii paljo nuorempi ku sä ja…” en antanut hänen enää jatkaa vaan keskeytin hänet. ”Hei hei hei, oo ihan rauhassa. En oo ajamas sinuu pois siittä. Siis siä rakastat minuu” se oli enemmänkin toteamus ja Jacob oli hiljaa ja kuunteli tarkkaavaisesti ”Okei, nyt miu ajatukset on taas kasassa…miä haluun olla siun kaa vaa kaveri jos se vaa siulle sopii? Ku tykkään yhestä eeliksestä” sanoin hänelle peloissani, toivottavasti en loukannut häntä. Hetken hiljaisuuden jälkeen hän virnisti ja naurahti ”No mikäs siinä. Mä kyllä ootan ikuisesti jos sä vaikka sattuisit muuttamaa mieltäs”
Sen jälkeen juttelimme vielä jonkin aikaa kunnes ovikello soi. Olin unohtanut ajan kulun ja äidin. Pitäisi soittaa sairaalaan ja mummille ja kertoa lapsille. Menin avaamaan oven. Siellä oli Jacobin äiti. ”Hei Emma. Onko Jacob teillä? Häntä ei näkynyt kotona. Ja olen pahoillani äitisi puolesta.” Erika sanoi pahoittelevasti ”Juu on se täällä. Ootas ni haen sen.” Sanoin ja menin keittiöön jossa Jacob ja Ed odottivat minua. Sinne se koira oli siis mennyt eteisestä, ajattelin hiljaa mielessäni.
”Öö siu äitis tuli hakeen sinuu.” Sanoin Jacobille. ”Mitä?” Hänellä kesti ennen kuin tajusi mitä sanoin. ”Okei. Mut muista jos muutat mieles ni tiiät kyl mistä mut löytää” hän sanoi virnistäen ja katosi. Jäin yksin hiljaisuuteen. Päätin soittaa ensin sairaalaan.
”Hän siis sai sydänkohtauksen? Ja sitä ei voitu pelastaa? Okei. Hei hei.” Sanoin ja lysähdin sohvalle. Äiti on kuollut. Se ei surettanut. Ihmetytti vain.
En voisi ottaa kaikkia sisaruksiani kanssani asumaan. Tuuli ja Pilvi menisivät varmaan Jessen kanssa tädillemme ja hänen miehelleen jotka eivät olleet saaneet yhtään lasta tätini kohdun poiston vuoksi. Mukavia ihmisiä he olivat. Tuulin ja pilvin mielestä siellä olisi ihana asua. Heillä oli nimittäin hevosia joita kaksoset rakastivat.
”Miu pitää kertoo teille kaikille jotai. Jotai tosi surullista” sanoin kun olin seuraavana päivänä hakenut Jessen ja Eetun pelkosilta ja mennyt hakemaan tyttöjä. ”Mmm…äiti kuoli eilen illalla” sanoin. Kaikki hiljenivät. ”Oikeestiko?” Jesse kysyi epäuskoisena, kyyneleiden valuessa. ”Joo, se on nyt paremmassa paikassa” vastasin hiljaa. ”Miä en voi ottaa teitä kaikkia kotiin asumaa. Joten päätin että kaksoset menee Jessen kanssa Jannika-tädin ja Roope-sedän luo asumaan.” Sanoin ja jatkoin nopeasti ”Rakastan teitä kaikkia kyllä mutta se ei vaan onnistu. Ja tää tuli tosi nopeesti. Ne oottaa meillä et me tullaan kotiin ja sit te lähette.”
Kotona kaikki, ketkä pystyivät, lohduttivat kaksosia ja Jesseä jotka olivat rakastaneet äitiä eniten. Pakkasin heidän vaatteensa ja pehmolelunsa kasseihin ja vein ne tätini ja setäni autoon. Sanoin eetun ja kiian kanssa hyvästit heille ja halasin kovasti kaikkia. He lähtivät nyt pois, toiselle puolelle maata, ehkä lopullisesti.
Kuuntelin koko loppupäivän Cheekin kappaletta vastatuulta. Ja tein itselleni muisti lapun jossa luki niin kuin Cheek riimitteli ”ne sanoo mulle että sä et pysty tähän, ne sanoo mulle että susta ei oo tähän. Mut mä päätin, mut mä päätin, mut päätin, seison pää pystyssä” sitähän mummikin hoki minulle eilen, kun olin kertonut hänelle suunnitelmistani. ”et sinä pysty siihen yksin, et pysty huolehtimaan kahdesta lapsesta yksin.” Mutta olin päättäväinen ja en kuunnellut hänen mielipidettään.
Näin edelleen joka päivä Jonnaa ja meistä tuli hyvät ystävät. Kerroin hänelle kaiken niin kuin hänkin minulle. Välini Eetuunkin lähenivät.
Muutaman kuukauden päästä äitini kuolemasta puhelimeni soi aamulla aikaisin. ”mmm” vastasin unenpöpperössä. Katsoin kelloa, se oli 7 sunnuntaiaamuna kesälomalla. ”Emma?” Tunnistin ääneksi Jonnan. ”joo, mitä nyt?” Kysyin hieman ärtyneenä. Edellis ilta oli mennyt hieman pitkäksi ja nyt vielä aikainen herätys. ”äiti ja iskä heitti mut ulos ku …” enää puhelimesta ei kuulunut kuin nyyhkytystä. ”Tuu meille, meen keittään kahvia” sanoin suljin luurin ja laahustin keittiöön.
kun kahvi oli tippunut kokonaan, oveen koputettiin. Menin avaamaan. Jonna oli siellä luultavasti koko omaisuutensa kanssa. Niin paljon sitä tavaraa oli. Pyysin hänet sisälle ja annoin kupillisen kahvia. Jonna kertoi koko jutun juurta jaksain, ja juuri kun hän pääsi loppuun, Eetu tepasteli keittiöön. ”Mikäs Martta-kerho täällä kokoontuu näi aikasi?” Hän vinoili. ”tämmöne vaa. Mitä jos Jonna muuttais meille asumaa? Haittaisko se sinuu?” Sanoin ja hymyilin jonnalle joka katsoi minua ihmeissään. ”no mikäs siinä. Ei se minuu haittaa” Eetu sanoi ja meni olohuoneeseen katsomaan ostoskanavaa. ”No käyks se siulle?” Kysyin Jonnalta joka edelleen tuijotti minua. ”ootsä tosissas?!” Hän tivasi minulta. ”Joo joo. Sä muutat tänne. Piste.” Sanoin ja nousin ylös ja katsoin häneen kysyvästi. ”Sovittu.” Hän sanoi ja nousi myös ylös hymyillen. Veimme hänen tavaransa yläkertaan, haimme Kiian nukkumasta ja menimme tekemään aamupalaa kaikille.
Myöhään samana iltana kun juttelimme Jonnan kanssa, hän kysyi minulta. ”kuka se Eelis oikeen on josta sä puhuit siin yhes vaihees koko aika?” ”se on se Antin serkku vissii” sanoin ja jatkoin hymyillen, ”Onkohan se kesäloman täällä? Voi se oli nii sulone ja ja…ääh emmiä keksi mitää sanoja.” Keskustelumme jatkui vielä vaikka kuinka myöhään.
”Mä hommaan sut sen kaa treffeille.” Jonna sanoi vielä ennen kuin meni omaan, uuteen, huoneeseensa nukkumaan. Minä nukahdin hymy huulillani.
Muutaman päivän kuluttua keskustelustamme Jonna yllätti minut. Olin kokonaan unohtanut hänen ”lupauksensa”, saada minut ja Eelis treffeille, kaiken kiireen keskellä. ”Tota muistaks ku sillo puhuttii siittä eelis jutusta?” Jonna aloitti ovelasti aamupalan jälkeen kun Eetu oli vienyt kiian katsomaan muumeja. ”Millo?” Sanoin hämmentyneenä mutta jatkoin ”Ai nii sillo, joo mitä siit?” Sanoin ja täytin astianpesukoneen. ”Niiku, oon nyt varannu matkan kreikkaa koko loppu kesäks” hän sanoin kuin muina miehinä. ”mitä?!” Kiljaisin. Eetu nosti katseensa, mutta laski sen saman tien. ”Oikeestiko?” Sanoin nyt hieman rauhallisemmin. ”joo. Tilasin sen matkan neljälle. Siulle, miulle, Niclakselle” en antanut hänen jatkaa vaan kysyin ”ai se siu nykyne poikkis?” ”ei se oo mikää poikkis, vielä” Jonna sanoi hymyillen ja jatkoi ”nii se matka oli siulle, miulle, niclakselle ja eelikselle” ”mite? Mitä? Kerro!!!!” Pompin innoissani ”mite siä onnistuit saamaa Eeliksen sinne?!” ”se on Niclase bestis” Jonna sanoi nauraen ”et ei se kovi vaikeeta ollu” katsoin häntä ihmetellen ja ihaillen. ”kiitti, siä oot maailman paras bestis mikä ihmisellä voi olla” sanoin ja halasin Jonnaa. ”mut minne Eetu ja Kiia menee? Emmiä voi niittä mummillekaa työntää ku se rupee kuiteki valittaa.” Rupesin miettimään. ”no jos ne menee vaikka toho naapurii missä se Jacob asuu. Ku niille se ainaki käy” Jonna sanoi. ”Mitä?!” Kysyin häneltä ihmeissäni. Ei kai Jonna ollut mennyt puhumaan Jacobin kanssa? ”hei, se sattu käveleen tosta ohi ku hain postin ja sit se sano et piristystä meille molemmille ja et niille mahtuis kyllä jos Eetu ka Kiia tartteis hoitoo” hän sanoin viattomana. Olin hetken mukamas vihainen. Sitten rupesin nauramaan Jonnan kauhistuneelle ilmeelle. Hänkään ei voinut enää pidätellä nauruaan. ”lähtö on sitten huomenna” hän sanoi edelleen nauraen. Kauhistuin ja juoksin pakkaamaan.
Pakkasin kaikki tavarani tunnissa ja soitin Jacobille. ”Ai muutitko mieles jo nytte?” Jacob kysyi, leikkisästi nauraen, vastatessaan. ”En ku aattelin kysyy et voinko tuua Kiian ja Eetun kohta teille? Et ne tottuis” sanoin nauraen. ”joo senku tuot. Me ollaan varattu niille toi Sussun entine huone” hän sanoi. ”Nähää kohta, moikka” sanoin ja suljin puhelun. Menin auttamaan Eetua pakkaamaan. Kohta sisarukseni olivatkin jo Niemisillä.
En ollut saanut koko yönä kunnolla unta kun mietin sitä matkaa. Kohtahan siellä oltaisiin. Minä ja Eelis. Ja tietysti Jonna ja Niclaskin. Me menisimme lentokentälle samalla taksilla ja koneessa saisin istua Eeliksen kanssa vierekkäin vierekkäin. Kreikassa meille oli vielä varattu sama hotellihuone. Ja… olin nukahtanut ennen kuin sain mietittyä kaiken loppuun.
Kentällä minua jännitti hirveästi istua Eeliksen vieressä. Ja kohta siirryttäisiin koneeseen! Että tämä odottaminen oli piinallista. Koneessa istuessamme juttu luisti todella hyvin. Jopa niin hyvin että unohdin ajan kulun. Yhtäkkiä huomasin olevamme Kreikassa, Ateenan lentokentällä. Kello oli melko paljon kun pääsimme perille. Kaikkialla oli niin kaunista.
Kun saimme tavarat hotellihuoneisiin, menimme ulos syömään. Kun palasimme hotellille ja menimme nukkumaan, ajattelin näin ennen kuin suljin silmäni: tästä tulisi paras loma ikinä. Tunsin hellän kosketuksen poskellani ja vaivuin uneen.
Koko loman aikana emme olleet Eeliksen kanssa Jonnaan ja Niclakseen muuten yhteyksissä kuin yhteisellä noin 2 tuntia kestävällä illallisella. Sinä aikana saimme kerrottua kaikki päivän kuulumiset.
Eräänä iltana illallisen jälkeen minulle tuli kova ikävä sisaruksiani. Istuin parvekkeella ja kyyneleet nousivat silmiini. Tunsin niiden tippuvan syliini. Eelis tuli viereeni, halasi minua ja sanoi ”en anna kenenkään satuttaa sinua, ikinä. Mä rakastan sua” ”miäki sinuu” kuiskasin ja itkin vielä jonkin ajan kunnes ikävä hellitti. Oli kaunis auringonlasku ja lämmin ilta. Nukahdin siihen, Eeliksen lämpimään syliin.
Loma loppui liian nopeasti. Viimeisenä päivänä pakkailin ahkerasti kaikkea mitä olin ehtinyt ostaa. Eelis oli lähtenyt käymään kaupoilla, kuulemma ostamaan viime hetken tuliaiset. Muutaman tunnin kuluttua hän tuli takaisin. Hän oli jotenkin salaperäinen. Yritin saada sitä selville mutta tuloksitta. Eelis ei suostunut vielä kertomaan mitään.
Illemmalla Eelis pyysi minua kävelemään kanssaan. Hän vei minut aivan uskomattoman kauniiseen paikkaan. ”olisipa minulla ollut kamera mukana” sanoin hiljaa. Eelis otti minua kädesta ja veti istumaan viereensä. ”se mihin hävisin päivällä..” Hän aloitti. Jäin kuuntelemaan mielenkiinnolla. ”kävin ostamassa tän meidän seurustelun merkiks jos se ei haittaa?” Eelis kysy varovasti ja otti esiin pienen rasian ja avasi sen. Siellä oli sisällä kaunein sormus, jonka olin koskaan nähnyt. ”oih” kuiskasin hiljaa. Eelis otti vasemman käteni ja pujotti sormuksen nimettömääni. Eelis halasi minua lujasti ja lähdimme muutaman tunnin kuluttua takaisin hotellille.
Seuraavana aamuna Jonna ja Niclas tulivat herättämään minut Eeliksen kanssa. Olin nukkunut kaikista pisimpään ja oli aika lähteä kotiinpäin. Pääsisin taas näkemään Eetu ja Kiian. Olin niin onnellinen. Jonna kuiskasi minulle lentokentällä, että hän muuttaa Niklaksen luo asumaan. Sanoin, että Eelis muuttaisi meille jos se kävisi Eetulle. Kyllä se kävisi, olin niin varma asiasta. Halasimme toisiamme ja menimme poikien luo juttelemaan. ”hei kuules Emma. Nyt oot jättäny jotai kertomatta!” Jonna kiljaisi ja osoitti vasenta kättäni. ”joo me ollaan nyt tavallaa kihloissa” Eelis vastasi puolestani. Hymyilin hänelle ja hään antoi suukon hiuksiini.
Lopulta kävelimme koneeseen joka lähti lentämään suomeen päin. Onnellisena nukahdin hetkeksi Eeliksen viereen.
Kotimaassa ja viimeinkin kotona. Vein laukkuni nopeasti yläkertaan ja riensin hakemaan Eetua ja Kiiaa. Molemmat olivat selvästi ikävöineet minua. Eelis tuli askeleen jäljessä ja odotti herrasmiesmäisesti kun halailin sisarusteni kanssa. Eetulle kuiskasin ”puhutaan kotona” eetu nyökkäsi, sanoi Jacobille heihei ja lähti kotiin. Annoin Kiian Eelikselle syliin ja pyysin häntä viemään tytön kotiin. Eelis lähti saman tien ”tulen kohta” sanoin Jacobille ja lähdin.
Eetu odotti minua olohuoneessa. ”sä halusit sanoo mulle jotai.” Hän sanoi ihmetystä äänessään. ”joo, me ollaan kihoissa Eeliksen kanssa ja toivon et sä pystyt hyvääksyyn sen et se muuttaa tänne.” Sanoin ja katsoin Eetua. ”no ei kai mulla siihe oo mitää muuta sanomista ku” hän sanoi ja piti pienen tauon ja jatkoi ”toivottavasti toi on sitte se sun oikee” hän hymyili ja halasin häntä. ”saanko mennä nannalle?” Hän kysyi nopeasti ennen kuin ennätin lähteä huoneesta. ”nannalle?” Kysyin epäluuloissani. ”joo, nannalle” no senku meet. Kuha oot varovaine sen pyörä kaa ette kaadu” sanoin hyvin äidillisesti. ”Joo joo äiti!” Eetu huusi nauraen ja lähti.
”Toiko oli se sun Eelis?” Jacob kysyi hieman ärtyneesti hetken päästä kun olin taas heillä. ”joo, mut toivon ettei se haittaa sinuu. Toivon et siä löyät itelleis jonku ihanan tytön joka pystyy rakastaan sinuu.” Sanoin hieman surullisesti. ”no kattoo ny. Mut sua mä rakastan silti ikuisesti.” Hän sanoi ja hymyili. Tönäisin häntä leikkisästi ja virnistin. ”täs on siulle.” Sanoin ja annoin hänelle pienen lahjan. ”Kiitti” Jacob vastasi. Juttelimme vielä noin tunnin, kunnes sanoin ”mut miä meen nytte ku pitää ethä Eelikselle ja Kiialle ruokaa, moikka” sanoin ja käännyin kannoillani ja lähdin. Kuulin perästäni vielä huudon: ”ootan sua ikuisesti jos muutat mieles!” Hymyilin, mutta jatkoin matkaani. Viimeinkin kaikki oli hyvin.

Selite: 
se on pitkä ja kiitos niille jotka sen on jaksanu lukee :)
Kategoria: 
 

Kommentit

Kaunis tarina, vaikka kirjoitusvirheet hieman vaikeutti lukemista. Mutta pidin kovasti. :)

 

Käyttäjän kaikki runot