Kiven raosta, kallion kolosta,
onton puun onkalosta
arkaillen ulos astuivat,
silmiänsä siristellen
pulleat, parrakkaat
metsän pienet menninkäiset
sekä sievät, sorjat – puolipukeissaan
kultasiipi keijukaiset.
Soitti sirkat, lauloi linnut,
säesti tuuli oksistoissa.
Odottivat ottajaansa
kainon puna poskillaan
pienen pienet keijutytöt
tanssittajaa taitavinta,
menninkäistä, poikaa koreaa
hurjaa keijuin hurmuria,
kultasiipien silittäjää,
ystävää yhdeksi päiväksi.
Soitti sirkat, lauloi linnut,
säesti tuuli oksistossa.
Alkoi tanssi tantereella,
tanhu Tapion tuvassa.
Villisti piiri pyöri,
kevyt oli keijujen askel,
sulava menninkäisten meno.
Liehuivat liinaiset helmat,
tuiversi tuuli tuuheat parrat.
Soitti sirkat, lauloi linnut,
säesti tuuli oksistossa.
Selite:
Tämän runon löysin omista vanhoista papereistani, jonka olen kirjoittanut ehkä joskus 70-luvulla. Muistan myös, että se on ensimmäinen oma runoni, joka on lausuttu eräässä Kanta-Hämeen Lausujien runo-illassa Hämeenlinnassa niihin aikoihin. Muistan myös, että lausuttuna se kuulosti silloin paljon paremmalta kuin paperista lukien.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut