Mä nauran kun haluaisin huutaa

Runoilija monet-mun-kasvot

nainen
Julkaistu:
9
Liittynyt: 1.7.2009
Viimeksi paikalla: 10.9.2015 10:57

Asuinpaikka: -
Sähköposti:
-
Syntymäpäivä:
4.7.1990

Huonosti piirretty tyttö.
Ja minä olin sinulle
vain kävelyseuraa,
kun ulkona oli pimeää 
eikä ketään muuta

tylsinä päivinä. 


 
 

Kiskot olivat lähempää katsottuna
niin tavattoman suuret

ja metalli kylmää vasten ihoa,
hengitys kiihtyi pelkästä ajatuksesta.

Hiekkasoralla kasvoi timoteitä,
joilla tuuli leikitteli ennen ukonilmaa,

"minä näen nyt maailman jokaisen nyanssin"
-reunalla tai rotkossa, millä nimellä tätä kutsutaan.

Puhelin piippasi sitä ärsyttävää ääntä,
mutta sinun äänesi oli aivan liian kaunis ja hellä

ja minä vain kävelin kotiin;
suunnitelma peruttu.

Olohuone oli lämmin,
äiti kutoi sohvalla villasukkia

ihan kuin ne suojaisivat minua
tältä rumalta maailmalta

jota mielessäni yritin vieläkin väittää kauniiksi
kaikesta tästä huolimatta.

Suihkussa vesi oli jääkylmää,
ja lattialla veri hehkui puhdasta kipua

mutta minä en tuntenut enää yhtään mitään.

Ja teidän katseiden alla
minä olin se tyttö,
joka hymyili aina

hengitti elämänhalua.

Selite: 
Kategoria: 
 

Kommentit

Hei mä tykkään tästä ! joskus sitä toivoo itsekkin, että joku neuloisi potkupuvun villasta, extrapaksuna sydämen kohdalta; suojaamassa elämän kolhuilta. Meet suosikkeihin, tyttö !

- niin ja kiitos ihanasta arvostelusta, ilman sitä en varmaan olis päässyt lukemaan tätäkään!

Hei, uskoisin nyt olevani "oikeassa" mielentilassa, joten palataanpa asiaan.

Otsikko jo on inspiroiva, sopii runoosi todella. Tuollainen olo minullakin on usein. Jotenkin sitä tuntuu hukkuvan muiden äänien ja kenkäarmeijan joukkoon, sitä tuntee olevansa niin yksin vaikka ympärillä vaikka ketä.

Junan kiskoja olen itsekin tutkiskellut ja ne on kyllä kamalan kuvauksellisia, tekisi melkein mieli mennä astelemaan niitä pitkin, mutta se ei liene kovin realistista ja järkevää.

Ihana kun joku kirjoittaa joskus erilaisistakin kasvilajeista kuin vain niistä arkisista ruusuista, voikukista jne.
Tykkään itse kukista paljon, niistä löytää paljon vertauskuvallisuutta, elämää itsestään.

Pettymys on ärsyttävä tunne. Sitä odottaa jotain niin kauan ja sitten ei kuitenkaan mitään. Sama kuin jäisi kuuntelemaan vastaajan viestiä, yhtä tavoittamattomia unelmia.

Villasukat on iha jees juttu, varsinkin talvella. Totta tosin ettei niistä riitä suojaa maailman pahaa vastaan, mutta pikkulapsi voisi upealla mielikuvituksellaan usko sellaiseen.
Me "aikuiset" valitettavasti olemme jo menettäneet sen taidon. Maailma on näyttänyt meille liian monta kertaa synkän puolensa.

Aika jännä kokonaisuus. Tykkäsinkin tuosta yllättävästä lopetuksesta. Hyvä, ettei runo loppunut tuohon "mutta minä en tuntenut enää yhtään mitään", koska se olisi ollut klisee. Näin hyvä. Aika angstinenkin, mutta toisaalta ei liian. En tiedä onko otsikko ihan sopiva, tai siis nuo "mä" sanat häiritsevät, kun niitä ei runossa käytetä ollenkaan. Ne voisi ottaa kokonaan pois tms. Tykkäsin tästä eniveis! Kiitos.

Vaikka runo on pitkä,sen jaksoi silti lukea mielenkiinnolla. Tässä runossa on hieno tunnelma ja runo on upea kokonaisuudessaan :) Pidän

Intensiivinen tunnelma alusta loppuun asti. Pidän runon 'proosamaisuudesta' (jos niin voi sanoa. :)

 

Käyttäjän kaikki runot