Tarinoita - jorinoita - puuta heinää

Joo,olen tässä pähkäillyt sellaista ajatusta 
(koska toisinaan ajattelen ), 
että kuinka ihmeessä niin valtava vesimäärä pysyy 
vuotavissa, 
repaleisissa pilvissä niin jumalattoman kauan, 
ennenkuin pisara kerrallaan rupeaa putoilemaan 
pikkuhiljaa ropisten.
 
  Miksei se tule koko satsi kerralla, 
lorahtaisi koko lätäkkö laakista alas, 
tulla mosahtaisi pitkin maita ja mantuja, 
olisi siinä vettä kerrakseen.

  Voi pojat, kyllä voisi olla lystiä kyllä, 
eikä olisi tarvetta millimetreillä mitata ei.

Uusia järviä syntyisi tuon tuostakin, sateisimpina 
kesinä voisi jopa tulla tilan puutetta ja viisaat, 
oppineet herrat ja rouvat Arkadianmäellä 
joutuisivat pohtimaan päänsä puhki, 
(vaikka toisinaan kyllä tuntuu, että ne jo 
ovat sitä muutenkin -ne päät- ) 
että mihinkä näiden järvien kanssa vielä oikein 
joudutaankaan.
 Ja tästä tuhansien järvien maasta tulisi heti 
maailmankuulu miljoonien järvien maa ja voi 
sitä kalan paljoutta mikä olisi.

  Löytyisi isopäistä Haukea, Särkeä, sitä 
(piraatti siikaa ), olisi Madetta, Kuhaa, 
Lahnaa lappeellaan, körmyniska Ahvenia, 
Muikkua nuotat mutkallaan ja Siikaa, saisi 
savusiiasta mahansa täydeltä nauttia muuallakin  
kuin Kukkolan koskella ai-ai-ai, tule ja puserra, 
kyllä meidän kelpaisi herkutella.

  Järvitaimenta riittäisi aivan Norjalaisille myydä, 
ei olisi norjanlohella enää menekkiä ei, kuka sitä 
nyt enää sitten, kun joka pitäjästä ainakin yksi, 
parhaasta kaksi taimenjärveä löytyisi.

 No, toki siellä harjuksetkin harhailisi oikein 
parvissaan taimenten kiusana ja talvisin 
pilkkijöiden makupaloina, mutta kiiskiä ei - 
sitä ei tarvitsisi olla, mitä nyt muutama olisi
isompien, kuten haukien, ruokakaloina, kun 
on niin limainen ja vielä piikkiselkäinenkin 
kuin risuäes ja rumakin on mokoma.

  Ja vielä ne simpukat ja muut järvien elukat.
Helmenkalastajien ammattikunnalla olisi töitä, 
olisi enemmän kuin omiin tarpeisiin, kyllä riittäisi 
järvissä näkkejä aukoa.

  Tuli vielä sekin mieleen nuo pikkulapset, 
tuossa patiolla piipulla ollessani,

Kun naapurin mummo kauppareissulta kotiin
tullessaan, kohdalla pysähtyi ja pyyteli kohta
tulemaan patiolle uudelleen, kun hän 
hetken kuluttua menee hoitolastensa 
(poikansa tyttärien )
4 v Maisan ja 2 v Reetan kanssa leikkikentälle. 

Oli kuulema Maisa monena päivänä kierrellyt ja 
etsiskellyt minua *hyvää kaveriaan*, pationkin 
aidan raoista kurkistellut ja pettyneenä oli sanonut, 
et'ei nytkään nähnyt sitä kivaa setää, joten nyt pitää 
patiolla olla, jotta pääsisi Maisa näyttämään taitojaan, 
kuinka hienosti osaa jo pyörällä ajaa ja kaikkia
uusia temppuja, kun hän hiljattain oppi ajamaan.

  Kyllä se piippu leuassa pikkuisen vavahti ja 
hiukan köhimäänkin laittoi ja mikä lie itikka 
silmäkulmaan lensi, että pyyhkäistä piti, niin oli 
kauniisti sanottu joutavalle vanhalle äijälle, 
ei vielä unohdetulle, mutta enhän sitä vielä ole 
vainajakaan, niinko sillo Turuus.

  Olin tietenkin kohta patiolla, kun mummonsa 
kera tytöt kentälle menivät. 
Ihailemassa Maisan pyörä - temppuja sekä 
jututtamassa molempia naurusuita.
  Kyllä siitä vaan, hyvän mielen saa tuollaisesta 
hyväksynnästä, lapsethan ovat niin aitoja.
 
Kun heidän hyväksyntänsä saa, on voittanut 
itselleen paljon.

  Olisi se vaan riemu suuri lapsilla aamun auetessa, 
kun yöllisen ukkosen myräkän jälkeen on järvi 
talon nurkalla, eikä tarvitse pitkin pitäjää harhailla 
uintireissulle,jolta aikanaan kotiin palatessa on taas 
	hiki pinnassa.
  Eikä aamupesullekkaan enää olisi tarvis vuoroaan 
jonottaa kylppärin oven takana, ei muuta kuin 
hilpaista pihapiiristä suoraan järveen ja sillä siisti 
kyllä se vaan mukavaa olisi ja mestariuimareita 
syntyisi kuin sieniä sateella, maineen maailmalla
kasvaessa.

Niin ja metsät.. tosiaan. 

  Nehän täyttyisivät sienistä ja marjoista, lakoista,
mustikoista,puolukoista,vadelmista,mesimarjoista,
karhunvatukoista,lillukoista ja saattaisipa levitä
tyrnimarjakin myös muualle tuolta Pohjanlahden 
rannikoiden kivikoista, kun nyt olisi järviäkin jos 
vaikka missä, sillä kivimurskaamojenkin tyhjiksi 
jääneet montut täyttyisivät vedellä ja jotkut ovat 
jopa syviäkin.

  Kyllä saaret, niemet ja notkelmat pullistelisivat 
marjoista ja käsillä olisi poimijoiden kulta-aika 
aina loppukesästä. 
  Vanhat ennätykset 500 - 1000 miljoonaa kiloa 
vuodessa rikkoutuisivat kertaheitolla, vaikka 
eiväthän suomalaiset enää viitsi marjoja poimia 
kuin ani harvat, koska kuuleman mukaan nyt
elämme hyvinvointivaltiossa, jossa muutamat,
jotka niitä metsiä ja järviä omistavat, eivät katso
hyvällä, jos heidän metsissä tai järvillä liikutaan
ja aivan viemällä viedään joku kala tai kopallinen
marjoja ilman lupia ja korvauksia.
  Se kuuluu hyvinvointiyhteiskunnan imagoon,
että se kenellä paljon on, sille annettakoon lisää
niin kaloja kuin marjaakin.

  Sitten, kun ensin nuo sateet muuttavat tapansa 
on järvissä kaloja ja metsissä marjoja kyllä, ihan
muidenkin ottaa ja vaikka se onkin tuo nimitys
*marjanpoimija* hiukan halventava niin monelle
meistä suomalaisista, ei marjoja metsään silti
tarvitse jättää, vaik' itse ei siihen taipuisi.

  Kyllähän suomalaismarjojen poimintaan hyvin 
harjaantuneet taimaalaiset poimijat suit sait 
korjaisiva tmetsästä satoa sen mitä ehtisivät ja 
ehkä saisivat vielä suomalaisetkin uudelleen 
oppimaan saman ikivanhan taidon.
 
  Mehumaijat ja lingot kaivettaisiin esiin 
ullakoiden ja kellareiden kätköistä ja alkaisi sen 
päiväinen hurja pullojen ja lasipurkkien pesu ja 
höyryssä desinfiointi ja se sitä vasta olisikin  
	basiliskojen joukkomurhaa.
  Kyllä saisivat kyytiä kaikki asiaankuulumattomat 
ötökät ja saccharomyces cerevisiaet vanhoista 
punkku- ja valkkaripulloista, jotka tuota pikaa 
täyttyisivät mehuista, hilloista ja marmeladeista, 
jos jonkin näköisistä ja makuisista tököteistä, joita 
sitten talven mittaan maisteltaisiin, kehuttaisiin ja 
ylisanoin ylistettäisiin, väliin laulaa lurautettaisiin,

"sai herkut makeat maiskuttaa ja leikkiä ryöstäjää"..
voi pojat olisi siinä meininkiä kerrakseen.

 Ei ne sienet pelkästään punkku- ja valkkaripulloissa 
olisi, vaan niitä nousisi tosiaan kuin sieniä sateella 
syvällä metsien siimeksissä.
  
Olisi rihmastoa ja itiöemää vaikka minkämoista, 
olisi hetulaa ja olisi helttaa kolotyvistä ja johteista ja 
pillistöä vaikka urkuja rakentaa. 
Ainoa haitta etteivät taitaisi soida, mutta maukasta
herkkää herkkua keltaisenaan olisivat sekametsän 
saarekkeet, joissa kantarellit ryppäinä levittäytyisivät 
poimijan eteen ja taakse myös ja löytyisi ukonhatut,
karvalaukut, korvasienet, na..voitatti ja kurttusieni. 

Siinä se vasta on tosi ryppyinen, voi kuulema painaakin
monta kiloa, että on melkoinen saalis sienestäjälle jo 
yksi kappale.
Kyllä noita sieniä olisi aika rajusti, vahakkaat, orakkaat,
valmuskat ja nuljaskat, kuten limanuljaskakin, on sekin
onneton nimen saanut ja on vielä herkullinenkin muka,
vaikea on kyllä uskoa nimestä päätellen.
  Mutta vielä nuo kärpässienet, valkeat ja punaiset sekä 
seitikit, joita ovat huumeenakin käyttäneet, vaarallista
leikkiä on, myrkkyä mikä myrkkyä. 
  
  Vaan onhan se kyllä kantarelli- tai 
korvasienikastikkeessa kunnon pihvi makoisaa on se, 
voi pojat vesi kielellä sitä jo katseleekin, saati kun 
kimppuun pääsee. 
Kaikkea tämmöistä ja vielä paljonmuutakin sieltä 
metsästä löytyy.

Niin tosiaan ja mitä kaikkea sitä voisikaan 
puusta rakentaa.

  No, ainakin kun kerran olisi miljoonien järvien maa, 
niin veneveistämöt, nehän eläisivät kukoistavaa 
kulta-aikaa. Vene- ja airokauppa kukoistaisi, puiset 
soutuveneet isoina armaadoina etenisivät pitkin järvien 
siintäviä selkiä, airoja katkeilisi tuon tuostakin ja airon
pätkistä voisivat pojat vuoleskella vaikka vara tappeja 
veneisiin. 
  Ja kuinka helppoa olisikaan tukinuitto, 
kun vesistöjä riittäisi. 
Ei olisi tarvetta teitä rasittaa suurien tukkirekkojen alla
ja vesivoimaloiden antama sähköenergian määrä olisi 
huikeaa, sillä kyllähän koskien kohinakin lisääntyisi 
moninkertaiseksi, jokien juostessa ylemmistä alempiin 
järviin ja tämän myötä heräisi Ruususen unestaan
matkailukin suomalaisten iän ikuinen peikko.
  Kyllä riittäisi suomessa nähtävyyksiä ja näytettävää 
muutakin kuin Lepikon torppa tai himatuikun 
ihmeelliset ympyrät, jotka alkavat jo  Arkhimedenkin
ympyröitä tunnetummat olemaan.

Ja keskieurooppa sekä muukin maailma olisi
tyhjillään lomakausina, kun porukka hurvittelemassa
olisi ssankoin joukoin suloisessa suomessamme 
vaikka koskenlaskun merkeissä, samalla syntyisi uusia
ammattikuntia silläkin sektorilla.
  Tottahan toki he opetusta koskenlaskuunkin 
tarvitseisivat, kun eivät muutenkaan ilman apua 
tunnu oikein pärjäävän.
  Niin, että kyllä se pilvien sisältämän veden kerralla, 
ainakin täällä meillä, maahan losahtaminen olisi 
tuiki tärkeä asia ratkaista tuota pikaa, että jos sitä
vain jotenkin kyettäisiin saamaan aikaan, niin
parempi olisi ruveta laittamaan tuumasta toimeen,
ilman mitään sen suurempia toimikunta mietintöjä
ja parlamentti pulinoita.

  Sillä -
on se vaan niin kiusallinen ja pahansuopa tuo sadepilvi.
Tihuttaa ja tihuttaa pieniä pisaralirauksia kerrallaan ja 
kiusaa, kiusaa ihmistä päivätolkulla ja naistenviikolla 
koko viikon mokoma pirulainen. 

  Eikä syksyisin meinaa saada toisinaan perunoita ylös 
nostettua, vaik'ei niin kovin korkealla niitä 
haluaisikaan nostella ja on rupea ja ruttoa ja paisetta
ja pahkuraa kuin Tryffeli sienessä, joka sentään on
herkkua, ainakin noihin yllätys yllätys 
kinderperunoihin verraten.

  Muuten tuohan tryffeli saattaisi tykästyä ikihyväksi
uudenlaisesta suomalaisesta kasvualustasta.
Olisi vettä ja jylhää puustoa, kankaita järvien lomassa.
Rekkalasteittain sitä ranskaan ja ruotsiin rahdattaisiin
ja ulkomaankauppa kukoistaisi.

Voi,voi..kyllä niin monia hyviä puolia löytyisi, mutta 
nyt vielä tuntuvat utopistisilta haaveilta niin kauan, 
kunnes saadaan sateet hallintaan.

  Sillä eihän nyt edes viljoja pelloilta meinaa saada 
puitua, eikä edes sisälle latoon, kuten ennenvanhaan, 
kun riihessä puitiin, mutta nyt ajetaan puimureilla
eikä sitä nyt sateella semmosta kukaan voi tehdä, 
johan ne homehtuvat ja mätänevät viljat.
Sellaista se on kun tänään sataa aamupäivällä ja 
huomena taas iltapäivän, niin vaikeaa vaikeaa se on 
viljankorjuu silloin.

Ennenvanhaan ei aivan pieniä toistuvia kuurosateita
pelätty, vaikka pelto märkää olikin, niin ihmisen 
painon se kyllä kesti ja pahemman kuuron aikana 
juostiin latoon ja vilkkaasti, sadetta pitämään ja
jatkettiin taas korjuuta kuuron mentyä ohi .

  Isäukkoni Viljo Alvari, oli muistaakseni, aina 
ensimmäisten joukossa siinäkin hommassa, heti 
piikalikkojen jälkeen sateen alkaessa heinäkasassa 
ladossa ja pysyi toisinaan siellä niin kauan, että tiesi 
jo uuden kuuron alkaneen.

Tällaisia ajatuksia viime aikoina sadetta korsussa 
pitäessä, on tullut mietittyä ja vähän loppuun kuin 
kevennykseksi lisäsin muutaman vanhemman syvän 
mietteen aikaisemmilta vuosilta.

2013
~~~~~

Kuuma kesä ja
kulkutaudit liikkeellä
rakkaus mokoma

2011
~~~~~

Tollanen Haiku tähän väliin, niin saa ajatukset 
hiukan huilata. 

Vaikka tuo *huilata* onkin monimerkityksinen sana, 
niin tässä seuraavassa se kuitenkin tarkoittaa lepoa.

  Kun tulikin mieleen yksi isäukon tarina hänen 
matkastaan Mankalan voimalaitos työmaalta taas 
viikonlopuksi kotiin.
Pyöräilemällä Artjärvelle ja kaverina pyöräili seppä 
työkaveri vanhempi savolaismies. 

Olivat jo taittaneet matkaa aikalailla, Kausalakin 
oli ohitettu, kun Ville huuteli Veikolle, *eiköhän 
huilata vähän*, niin kohta oli Veikko pyyhkäissyt 
vimmattua vauhtia ohi..

eiii,.. perhana tuumi isäukko itsekseen, vai meinaa 
se väsyttää min,.. 
ei tu mitäh, lisäten hiukan vauhtia huilailun sijaan. 

No, jäihän se Veikko jälkeen taas ja tuli ylämäen 
alkaessa jo melkein rinnalle, niin Ville taas, että 
"eiköhän nyt jo huilata", 
johon Veikko, että "huilaa sinä mitä huilaat, 
mutta minä aenakkii leppään hetke aekoo".

Monimerkityksisiä saattavat olla eri murteissa 
rakkaan suomen kielemme sanat. 
Kuten yksi lausekin Iitin, hänen, isäni 
kotimurteella kerrottuna: 

"Meiläl likka ol yhleksän vuatta selälläh äitesä kolos" 
ja normaalilla suomenkielellä sanottuna sama asia:

"Meidän tyttäremme oli yhdeksän vuotta sedällään 
äitinsä kodissa."

*Niitä niitä huiliajan ajatuksia*

2011
~~~~~

...ehkä kuollutta ystävää ei pitäisikään surra, 
eihän hänellä enää silloin mitään hätää ole, 
	ehkä olisi viisaampaa, 
	ennenkaikkea itsensä kannalta,
muistella niitä ihania hetkiä joita sai 
hänen kanssaan aikanaan viettää.

2011

~~~~~