Äärettömyyden reunoilla

Alussa sillä tähdellä ei vielä ollut nimeä.

Se vain nousi horisontin hämärästä,
syttyi tummalle taivaalle ensimmäisenä
eräänä syysyönä valoisan kesän jälkeen
ja muutti kaiken.

Hiljainen heijastus taivaankaarella, jonka löysin aina etsimättä.
Kuin salaa se kirjoi minuun tarinaansa
yksinäisinä iltoina niin voimallisen vakaana,
että minun sydämeni alkoi sykkiä sen tahdissa,
vaikka en minä sitä vielä silloin tiennyt.

Ja vaikka olisinkin, ei sillä olisi ollut mitään vaikutusta.
Koko talven se kulki ja kuljetti minua
kohti taivaanlakea, lähelle revontuliunia.
Ja vaikka suljin silmäni, silti se seurasi minua.
Universumin kaunein, taivaan iholla.

-

Ja sinä iltana kun taivas pudotti lumensa
pakkasen kimmeltäessä sen helmoissa
sinäkin kohotit katseesi sitä kohti

ja minä näin sen syttyvän silmiisi,
läikkyvän yli, kulkevan sinussa

    kyyneleinä ripsiesi juuressa,
      hymyni sinun huulilla

           annoin luvan,
            tanssi aina

                 niin kuin sinä, minussa -