Huomaatko, viimein tein sen
voimani keräsin, itseni kokosin
tunteet sisälleni lukitsin
Niin, mä viimein uskalsin
irti päästää
ja nyt on jälleen helpompaa
hengittää
vaikka edelleen
se tuottaa mulle tuskaa
kun toivoton parisuhde
vaihtuikin kituuttavaksi
tyhjyydeksi
Huomaatko, mun kädet ei
enää rukoile, toivoa meille kahdelle
päästin meidät vapaiksi
Niin, nyt mulla on jäljellä
enää ne kauniit
ja niin rumat
muistot meistä kahdesta
ei enää
niitä mustelmia
tai krapulaisia anteeksipyyntöjä
nyt on yksinäiset yöt
rikkinäinen mieli ja sydän
Huomaatko, sä sait
mut sekoamaan
ja mä näen
kuinka sä siitä nautit
välillä mä kaipuusta
maassa tärisen
vaikka järki sen mulle
jo ajat sitten kertoi
parempi lähteä
kuin tähän
enempää juurtua
Minä päästin irti
ja opin jälleen
vielä kerran
lentämään ja odottamaan
joku jälleen mut murtaa
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Pidin tästä! Minullakin on rikkinäinen mieli ja siksi ehkä ymmärsin.
Tämä kolahti. Huhhei! Hienon rehellinen runo.
Hieno runo!
pidin tästä hyvin paljon..!
Joskus on parempi vain irrottaa ja jatkaa elämää. Aika tavallinen, mutta silti koskettava runo. sopii täydellisesti omaan suhde tilanteeseeni.