kävelen rantaa tyhjää
vesi on tyyni
hiekalla ei ole jäljen jälkeä
jatkan matkaa kuun valon saattamana
yht äkkiä tuuli nousee
nostan kuononi
rannalla seisoo enkeli
kaunis ja valkoinen kun ensi lumi
hän hymyilee minulle ja ojentaa kättä
pitkästä aikaa tunnen sen
kahleet halkeavat auki
haavat palaa kiini
sydämmeni herää horroksesta
elämässäni on joku ketä haluan suojella
Selite:
on monta ketä haluan suojella mutta hän ketä avasi minun kahleeni olen oman sydämmeni antanut ja suojelen erityisesti
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Hyvyys saa pahan kaikkoamaan.
Hyvyys parantaa, sielun ja ruumiin.
Puhutteleva runo.
Se on oikein ja autuaallista. pystyn kuvittelemaan runosi... näin eilen tuollaisen valokuvan.
Kaunis, vahva runo!
Vahvoin vedoin
hyvin sydämellistä
ja kaunista, kiitos.
Onpas tämä suloinen kerrassaan. Hymynnostattava ja taitavasti sanailtu. Kaikki tarvitsee suojelua. Ja suojelijan. Kiitoksia.(: