Olipa kerran pieni tinasotilas. Hän oli muovista rakennettu ja oli aina ollut sellainen, ei hän voisi muuksi muuttua. Yhdessä tovereidensa kanssa hän oli kohdannut monet vaarat taistelussa avaruusolioita tai legosotilaita vastaan, ja joka kerta he olivat voittaneet. He olivat onnekkaita.
Pieni tinasotilas oli kuitenkin onneton. Hän oli hyvin onneton, sillä hän ei osannut tuntea muuta kuin surua. Tinasotilas oli kohdannut elämänsä aikana monta kuolemaa ja surua, vihaa ja pelkoa. Mutta ei koskaan rakkautta, ei koskaan aitoa iloa, ei koskaan kiitollisuutta siitä, että hän oli yhä hengissä. Siksi hän oli onneton. Yksinäinen ja onneton.
Kaukana leikkilaatikosta, jossa tinasotilas asui, eli kaunis ballerina vaaleanpunaisessa soittorasiassaan. Hänkin oli muovista, mutta hänellä oli yllään valkea röyhelöhame ja jalassaan vaaleat balettitossut. Joka kerta kun rasia avattiin hän tanssi musiikin tahdissa sulavasti ja ylväästi hame liehuen. Hän nautti siitä.
Ballerina oli kuitenkin onneton. Hänellä oli paljon iloa elämässään, hän oli kokenut paljon rakkautta, mutta kaikki jännitys tuntui puuttuvan. Hän kaipasi jotain muuta, jotain enemmän. Ballerina ei koskaan osannut kuvitella elämää soittorasian ulkopuolella, oli vain hänen ajatuksensa, hänen toiveensa. Hän oli hyvin onneton. Yksinäinen ja onneton.
Eräänä iltana oli tinasotilaan taas aika lähteä taisteluun, tällä kertaa toista tinasotilasjoukkoa vastaan. Hiljaa muiden mukana hän marssi ase olallaan kohti omaa leiriä valmiina voittamaan taas yhden uuden taistelun. Huokaisten hän asettui asemiinsa ja ampui yhden laukauksen vastustajia kohden, heti kaatui yksi. Tulitus yltyi molemmin puoleiseksi ja miehiä kaatui kummastakin joukkueesta. Lopulta jäljellä oli enää pieni tinasotilas ja vastustajan sotilas. Yhtä aikaa he vetivät liipaisimesta, mutta tällä kertaa luoti osuikin vain pienen tinasotilaan rintaan. Älähtäen hän kaatui maahan muiden toveriensa kanssa tietäen kaiken olevan nyt ohi, lopullisesti.
Rasiassaan ballerina harjoitteli juuri tanssinsa uusia kuvioita, kun hän kuuli sydäntäsärkevän huudon kaukaa jostakin. Kauhistuneena hän kampesi rasian kannen auki nähdäkseen mitä ulkopuolella tapahtui. Kannen avattuaan karu näky valtasi hänen näkökenttänsä: kaikkialla makasi kuolleita tinasotilaita puvut yltä päältä veressä. Kauhistuneena hän kipusi alas rasiasta balettitossut jalassaan ja hiipi varovasti sotilaiden luokse. Hänen vaaleat tossunsa tahriintuivat punaiseen vereen, mutta hän jatkoi matkaansa etsien eloonjääneitä. Pian hän saapuikin pienen tinasotilaan luokse ja kumartui hänen puoleensa. Mitään hänenlaistaan ballerina ei ollut koskaan nähnyt. Tinasotilaan jykevät kasvot olivat tuskasta vääristyneet, mutta silti niin kauniit. Hänen vartalonsa oli veren peitossa, mutta hän tunsi yhä punaisen sydämen sykkivän sotilaan rinnassa. Varovasti hän kumartui suutelemaan tinasotilaan huulia havahduttaen tinasotilaan horroksesta.
Pieni tinasotilas katsoi kummastuneena outoa näkyä. Varmaankin enkeli tuli hakemaan minua, hän ajatteli ja sulki silmänsä uudelleen. "Älä kuole, ole kiltti", kuului hento ääni tinasotilaan korvissa. Hän avaa uudelleen silmänsä ja kaunis enkeli on yhä hänen vierellään. "Oletko sinä enkeli?" hän kysyy hämillään tästä jumalaisesta näystä vierellään. "Ei, minä olen vain tavallinen ballerina kaukaa täältä", neito vastaan hymyillen. "Mutta sinä olet loukkaantunut pahoin", hän jatkaa. "Sinä tarvitset apua." Pieni tinasotilas huokaa ja sanoo viimein: "Et sinä voi minua enää auttaa, ei kukaan voi." "En voi antaa sinun kuollakaan!" ballerina kuiskaa kyynel silmäkulmassaan. "Usko pois, niin on parempi", tinasotilas sanoo hiljaa ja jatkaa: "Nyt on minun aikani mennä. Minä olen nähnyt niin paljon pahaa ja kuolemaa, etten jaksa enää edes yrittää. Maailmassa on liian paljon pahaa ja liian vähän rakkautta. Näin on parempi." Varovainen hymy kohoaa vielä hänen huulilleen, kun hän esittää viimeisen toiveensa: "Sinä olet ainoa, jota olen koskaan rakastanut. Haluaisin vain.. Haluaisin nähdä sinun tanssivan minulle. Tanssivan viimeisen tanssin. Suostuisitko tanssimaan minulle viimeisen tanssin?" Ballerina miettii hetken, nyökkää sitten hiljaa ja antaa äänettömyyden kuljettaa häntä. Hän antaa tuulen soittaa hänelle uusia säveliä, joita hän ei ole koskaan kuullut. Hän antaa kaiken rakkauden päästä valloilleen ja antaa sen liikuttaa häntä eteenpäin.
Hän tanssii kauniisti, kauniimmin kuin kukaan muu tanssisi, tinasotilas ajattelee seuratessaan ballerinan sulavia liikkeitä taistelutantereella. Ja ballerinan tanssiessa kaikella rakkaudellaan tinasotilas sulkee silmänsä viimeisen kerran.
[2005]
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
