Aika kuluu meistä pois

Runoilija Antracon

mies
Julkaistu:
10
Liittynyt: 16.4.2004
Viimeksi paikalla: 19.4.2024 14:39

Asuinpaikka: -
Syntymäpäivä:
-

Minä en ole mitään ilman rakkautta
 

päättyykö tämä?

päättyykö mikään?

 

onko olemassa aurinko

    joka paistaa meille molemmille

 

vaikka taivas vaihtuisi?

 

kunpa tietäisin miten sanoa

etten kuulostaisi typerältä

 

moukalta

 

muista se

 

oli mikä suru tahansa

sen taustalla piilevä tahaton kaipuu

        ja sieluton yö

 

on onnella pidemmät reitit

 

on se vilvoittavaa vettä

anteeksiantava ystävä

 

meille kaikille on rakastavaa kajoa

    mitä katsoa


kuinka pitkän matkan voi kulkea

kun matkaa on vain korttelin verran?

 

ei tämä niin vaikeaa ole

        uudestaan käveleminen

 

nilkat pitävät pilkkanaan

 

kiitos siitä että kompuroit

 

kiitos siitä että naurat

 

kaikkea tulee ikävä

    jopa sitä ettei tapahdu mitään

        yhtään mitään

 

kun joku loppu on tässä lähellä

hengittää

 

jotenkin sitä vain pelkää

 

menetänkö jotain hyvää

kun avaan tämän oven

jonka raoista pirstoutunut valo

kutsuu luokseen?

 

ei kai sitten

 

sillä nämä yhteiset muistot

 

aika kuluu niistä pois

 

    ollaan ikuisia

    ollaan viisaampia

    (niinkö?)

 

kokea ystävyyttä joka kultaa taivaankannen hymyillä

 

nauruilla jotka kaikuvat läpi

    hiljaisuuden jota emme edes tunne

                    tunnista

 

tehden meistä ilon lapsia

jotka heiluttavat tulevalle

 

    joka on hyvä

    joka on lämmin


    ja niinhän se on aina ollutkin

Selite: 
Ystävälle. Kiitos kaikesta.
oletus
Kategoria: 
 

Kommentit

Koskettava kertomus, varmasti erittäin rakkaalle ystävällesi. Voimia eteenpäin. 
Upea.
Tämä on matka, paljon enemmän kuin vain kirjaimia peräkkäin. Elämä. Koettua, odotettua, aikaa. Huikean hieno!!
 

Käyttäjän kaikki runot