Ikkuna

Runoilija Reeta

Näiden lasiruutujen välissä
kaikki ovat kuolleita

irtaantuvia siipiä
tuulessa väreileviä kuivia ruumiita
hilseilevää
hiljaa putoavaa valkoista maalia

Sinä annat elämän syntyä
tähän läpinäkyvään
varman kuoleman tunkkaiseen välitilaan

Varpaani kaivavat juurakkoa
tähän leveälautaiseen lattiaan
sen lohdullisen pehmeisiin puunsyihin

Sinä peset ruumistani suovedessä
kaivat minuun
karhealla havulla
kipeää ja tyhjää kohtaa

Selite: 
Kategoria: 
 

Kommentit

Runosi koskettaa todella syvältä.

todella mielenkiintoa herättävä runo =)

Runo kuin etenisi koko ajan, kohti runominän maailman loppua.
Kaikki kuolleita tai kuolevia. Äärettömän painostava kuollut tunnelma, vain ajatus askaroi olevan päässä ja sekin kuin ulkopuolisena, vain toteaa, että näin on.

Viimeinen säkeistö antaa hiukan elämisen merkkejä. Siinä on olemassa kivun tunne.

Hyvä runo, mystinen oikein hyvä, kuin jokin yliluonnollinen tapahtuma, jossakin TV-sarjassa.

jos osun oikeaan , niin tämä olisi minusta
kuvaus surusta, hilseilevä maali, väräjävät
ruumiit, välitila,
elämän syntyminen,
juurakko, lohdulliset puunsyyt,
suovesi kuin tuonelan kuvaus,
havut, kipeä tyhjä kohta,

ihminen antaa jotakin pois, ja saa jotain tilalle, ehkä hän saa tilalle, elämänpalon,
että hän ottaa hetkistä sen kaiken irti
mikä on olennaista, tärkeää ,syvää ja
juurtuvaa elämää!

Hieno runo.

Mielenkiintoinen. Runollista kieltä. Jännällä tavalla herkkä. Hieno lopetus koskettaa määrittelemättömällä tavalla.

Tää on sanojen taideteos.
Suuret siveltimen vedot.

Melkein aloin itkeä...

Tässä on jotain salaperäisen mystistä. Vaikuttavaa kuvausta.

Piristävän omaperäistä kerrontaa tässä, pidin.

 

Käyttäjän kaikki runot