aivokuoreni alla
höyrykuvun katveessa
minäpä jotensakin
kuin lahonnut laude
seitsemännen nikamani
tikapuun kolmannella puolalla
helmi kulmassa
tuultuurin tuoma väitän
rintavarustukseni suojassa
rankakasan alla
paiskoo piruseni tiiliä
sydänkammion pehmeisiin seiniin
otaksuen olevansa
vakaa kuin kallio
vaiti kuin muuri
jota avaruus katsoo
kuun olalta
minäpä jotensakin
katoan itsekseni
määränpäätä mainitsematta
pääni määrättömyydessä
jääräni äärettömyydessä
jäävätyssä äänettömyydessä
mitäänsanomaton mies
jota kiellettiin puhumasta
rakkaudesta
minäpä jotensakin
kuin rapakivestä nuoltu
pelinappula
tikkuna silmässä
ikkuna sen sisässä
ruutu halki
salmiakki
suloisen katkera
ja naurettu ratki
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
