Airojen loiskahdukset
ollaan menossa jonnekin
nauttimassa jostakin
sydämen pohjasta asti
lumpeenkukkien hellä hymy
kuin rakkaus yksinäiselle
ulpukoiden ylväs ryhti
rohkea katse ylöspäin
se tukee minua tielläni
näyttää uudenlaisen rohkeuden
lumpeiden lepo kirkkaudessa
järven keinuvalla pinnalla
täällä minä taas olen
se joksi minut on luotu
koskettelen kauneutta ja
hengitän voimaa sisääni
löydän ääriviivani paremmin
saan voiton kamppailussani
löydän näkymättömän liaanin
jossa riipun yli itkujen solien
täällä en itke itseäni tyhjäksi
vaan hiljalleen täydeksi taas.
Selite:
Yöllä lähti tämmöistä tulemaan sängyn reunalla kirjoitellen.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Kaunis ja koskettava. Voin niin yhtyä runosi puhujan tunteisiin luonnon kantavuudesta.
Hieno Runo !
Tämä on täynnä toivoa ja jotenkin... ihan älyttömän kypsä runo... ehjä taitaa olla se sana jota haen =)
mahtavaa kerrontaa
voi kun kesä tuli mieleen kiva
Sivut