Kuin haavoja repivät nokkoset
ja perhoset päivänkakkarameressä
yhtä aikaa saman polun varrella
metsän sydän kaikkine aarteineen
upottavine synkkine soineen
kaunis metsälampi lumpeineen
puro joka säveltää musiikkia
kantaa kuplissaan monta eri säveltä
tuuli nostaa keinuunsa laulamaan
ja minä hengitän syvään elämää
otan villisti vauhtia ja hyräillen liidän
aina uuteen ihanaan hetkeen kiidän.
Selite:
Hmm... yöllistä... :)
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Tämä on sellainen runo
jota lukiessa tulee hyvä mieli
on kuin joku valaisi sitä elämänuskoa
ja luottamusta siihen mikä päättyy
joskus meiltä jokaiselta.
Kiitos voimavarastasi :)
Kiitos kesäisestä kannustuksesta. Olet ilonpisaran esimerkki.
Ihailtava asenne!
Toivorikas runo,
jossa vahvana elämänhalun sykintä.
Sivut