Saavuit läpi sumuisen rämeikön,
läpi kosteiden mättäiden,
vain saadaksesi minut tuntemaan.
Kun sumuinen verho kietoi meidät hellään syleilyynsä,
ajantaju katosi.
Hukuin hetkiin.
Harhoihin.
Aamun valjetessa ne hetket hävisivät.
Sinä hävisit.
Jäin yksin,
odottamaan seuraavia hetkiä,
seuraavaa kaunista kangastusta edessäni,jonka pystyin tuntemaan ihollani,
huulillani, mutten sydämessäni.
Olen tunnoton, keskellä mielen merta.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
hieno tunnelma tässä, pidän