Sydämeni ratkeaa ikävästä.
Hetken kumpa kanssasi olla saisin,
sydämeni tuntisi sinut.
Aamuvarhaisella kävelisimme rinnakkain
metsä polulla,
joka johtaa järvelle.
Tahtoisin halauksen
niin lämpimän, niin rakastavan
sellaisen, jonka sulta voin vain saada.
Tahdon istua sekunniksi viereesi
sille puiselle penkille,
sille jossa aikaisemmin istuimme.
Nähdä hymysi,
miten nenäsi nypristyy,
joka tekee hymystäsi niin ainutlaatuisen.
Haluan kuulla äänesi,
niin pehmeän,
tarvitsen rohkaisua.
Kumpa voisin,
hetken jakaa kanssasi.
vaikka kauemmin,
mutta edes hetken.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Kylmätväreet menivät pitkin kroppaa lukiessani tätä kaunista runoasi.
Ikäväni muistutti taas olemassaolostaan, vaikkakin se on jo vuosia sitten ollut kipeimmillään.
Todella upea runo!