Aseman kuulutus soi kaukana tajunnassani vieläkin.
Halasit minua lujasti, niin kuin silloinkin kun ensikerran tapasimme. En tahtonut päästää sinusta irti, mutta oli pakko. ”Minun.. minun täytyy mennä” ilmoitin haikealla äänelläni, joka oli lähellä murtumispistettä. Sinä nyökkäsit ja minä käänsin selkäni sinulle.
●●●
En voinut kääntyä vilkuttamaan, vaikka tiesin että pidit siitä. Jos olisin kääntynyt nyt, olisit nähnyt ainoastaan kyynelistä sokeat silmäni ja surulliset kasvoni, jotka ikävöivät sinua jo nyt. Lämpöäsi. Rakkautta. Turvaa..
●●●
Olin astumassa junavaunuun, kunnes tunsin jonkun kaappaavan minut takaapäin lujaan halaukseen ja painaen niskaani suudelmia. ”Minä odotan sinua” sinä kuiskasit, ja sait minut uskomaan siihen, että huomisellani oli syy elää..
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
tästä on kokemusta jonkin verran :) mutta olin kyllä se junalle saattava osapuoli heh :)
hyvä runo ^^