Uskoni lujittuu
maanpäällä
on avaruus
toisten elollisten
ja minun välillä
Lasiruudun takaa
tuijotan tuulen kotiin
joka näyttää olevan
äärettömyyteensä
asti täynnä
ilmavaa tilaa
värähdän
Täällä tuulensuojassa
betonielementin sisällä
villasukat jaloissani
tunnistan vain
yhden luontokappaleen
pahanilmanlinnun
joka on pesiytynyt
minuun
menen vessaan
ja ajan säärikarvani
Tämä synteettinen
fotomysteerini
selviää ilman yhtään
karvaista murisijaa
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Pidin, pidin ja pidin :) Toisten elollisten ja minun välissäni oleva avaruus, luontokappaleena pahanilmanlinnun ja karvaiset säärikarvamurisijat mm. kolahtivat oikein nappiin..jees!
Erilainen luontoruno. Aivan kuin kertoja heräisi tai havahtuisi nähdessään tuulen kotiin. Ja saattaisi nähdä itsensä sen jälkeen hieman eri valossa. Katsoo ulos, mutta oikeastaan näkeekin itsensä. Sellaisia ajatuksia tämä mielenkiintoinen teksti herätti.
Joskus lintubongaus voi olla tuloksellista.
Pidin, jopa naurahdin :) Hienoa ja omaperäistä kerrontaa.
hieno niin upealla tavalla kerrottu runo, tuulensuoja ja sitten tämä karvojen ajelu, arkinen tavallinen asia, johon sinä johdatat lukijan hienolla tavalla, oli kiva lukea tämä, tästä jäi hyvä jälkimaku
Tämä on mainio runo, alun juhlallisuus ja paatos muuttuu loppua kohtia arjen askareisiin ja toteamukseen ettei tämä elämä nyt sitten tämän kummempaa ole, eikä tarvitsekaan.
Huvittava loppu, muutenkin mainio runo, vaikka hieman haikeakin, pidän
Hienosti 'betoonikennoston' tunnelmia kuvaat !!
Kontrastia löytyy kyllä alun ja lopun välille, hymyilyttävääkin. Erityisesti ja paljon pidin alkupuoliskon 12 rivistä, ilmavaa ja avaruudellista. Kokonaisuus tekee kuitenkin tästä runosta herkullisesti kotoisan.
Pidän ehdottomasti eniten kahdesta viimeisestä säkeistöstä. Sanojen yllättävä valinta tuo runoon omaperäisyyttä ja uutuutta, millaista näillä runosivuilla harvemmin saa lukea. Kiitos onnitteluista myös.
Sivut